Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Magneettinen pohjoisnapa kiihdyttää vauhtiaan kohti Siperiaa

Maapallon magneettinen pohjoisnapa on viime vuosikymmenet siirtynyt paikasta toiseen niin nopeasti, että tutkijoilla on vaikeuksia tehdä tarpeeksi tarkkoja arvioita navigoinnin perustaksi, kertoo Guardian -lehti. Maanantaina julkaistiin uusin tieto magneettisen pohjoisnavan sijainnista. Napa liikkuu noin 55 kilometriä vuodessa. Se ohitti kansainvälisen päivämäärärajan vuonna 2017 ja se on nyt matkalla Kanadan arktiselta alueelta kohti Siperiaa. Navan jatkuva liike on ongelma älypuhelinten kompasseille ja muullekin kuluttajien käyttämälle elektroniikalle. Magneettinen pohjoisnapa on tärkeä myös lentokoneille ja laivoille taustavarmistuksen vuoksi, sanoi Coloradon yliopiston geofyysikko Arnaud Chulliat , joka kirjoitti juuri julkaistun World Magnetic Model -mallin. GPS-paikannukseen magneettisen navan siirtyminen ei vaikuta, sillä järjestelmä perustuu satelliitteihin. Yhdysvaltain asevoimat käyttää magneettista pohjoista navigointiin ja laskuvarjopudotuksiin. Se on nimennyt lentokenttiensä kiitoratoja sen mukaan, mikä niiden suhde on magneettiseen pohjoisnapaan. Nimet vaihtuvat, kun navat liikkuvat. Esimerkiksi Alaskan Fairbanksissa kiitorata 1L-19R sai vuonna 2009 uuden nimen 2L-20R. Tieto navasta päivitettiin vuosi etuajassa Yhdysvaltain liittovaltion sää- ja valtamerentutkimusorganisaatio Noaa ja Britannia pyrkivät kertomaan tuoreet tiedot magneettisesta pohjoisnavasta muutaman vuoden välein. Nyt tieto kerrottiin vuosi etuajassa, koska napa liikkuu niin nopeasti. Chulliatin mukaan napa liikkuu nyt "melko nopeasti". Magneettinen pohjoisnapa määritettiin ensi kerran vuonna 1831. Sen jälkeen se on kulkenut noin 2 300 kilometrin matkan kohti Siperiaa. Vuoden 2000 jälkeen sen siirtymisvauhti on kasvanut 15 kilometristä vuodessa 55 kilometriin vuodessa. Syynä tähän on maan ulomman ytimen nesteessä. Kuuman raudan ja nikkelin nestemäinen seos luo sähkökentän, sanoi Marylandin yliopiston geofyysikko Daniel Lathrop . –Se muuttuu sään tavoin... Sitä voisi kutsua vaikkapa magneettiseksi sääksi, hän sanoi Guardianille. Magneettinen etelänapa liikkuu hitaammin kuin pohjoinen. Maan magneettikenttä on heikentymässä, mikä aikanaan johtaa siihen, että magneettinen etelä- ja pohjoisnapa vaihtavat paikkaa. Viimeksi se tapahtui noin 780 000 vuotta sitten. Keskimäärin navat vaihtavat paikkaa noin 250 000 vuoden välein, joten seuraavaan vaihtumiseen ei luultavasti mene kovin pitkää aikaa. Tämä vaihtuminen ei kuitenkaan tapahdu hetkessä, vaan se kestää tutkijoiden mukaan sadoista vuosista muutamiin tuhansiin vuosiin.