Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Meteorologi: Maanantain lumisade oli kiinnostava yllätys – lisää on luvassa tiistaina koko päivän

Ainakin viikon pari arvelivat Jarkko Mattila ja Topias Pärssinen saavansa vuorotellen keikkua korissa nosturin nokassa yläilmoissa. Luvialaisen Rakennusliike Haapa-ahon hommissa miehet ovat nyt täystyöllistettyjä pudotellessaan lumia katoilta. Maanantaina aamupäivällä Karjarannassa kadulla alamiehenä vahtivuorossa kulkijoita varoittelemassa oli Mattila, kun Pärssinen pudotteli lunta kerrostalon katolta. –Taloyhtiöt pitävät hyvän huolen nykyään siitä, että katoille kertyneet lumet pudotetaan ajoissa. Talohuollot ilmoittavat yleensä pitkän listan taloista, joissa kaivataan lumien pudotusta, Mattila kertoi. Forecankaan ennusteen mukaan helpotusta lumentuloon ei ole tiedossa ainakaan tiistaina. Porissa lunta satelee koko päivän meteorologi Joanna Rinteen mukaan viitisen senttimetriä, Merikarvialla sitäkin reippaammin, joten autoliikenteessä on syytä olla edelleen varovainen. Maanantainen lumisade oli Rinteen mukaan kiinnostava yllätys Satakunnassa, jota ei ennusteissa näkynyt. –Tiistainen lumisade alkaa Satakunnassa jo varhain aamulla, ja lunta tulee koko päivän ajan ajoittain, ei ihan mahdottomia määriä kuitenkaan, Rinne totesi sääkarttoja tutkiessaan. Maanantaiaamuna lumen syvyys oli Porissa 55 senttimetriä. Lumenpudottajienkin riesana ovat lumikasat ja miten kuten katujen varteen pysäköidyt autot, jotka estävät nosturiauton pääsyn riittävän lähelle kohdetta. Karjarannasta miehet suuntasivat Kalaholmaan hoitamaan ylimääräiset lumikuormat pois kolmen rivitalon katolta. Päivässä hoituvat 6–10 kerrostalon lumenpudotukset. Taas yhden komean kuormallisen lunta Raatimiehenluodon lumenkaatopaikalle kipannut Kuljetus Mäkivaaran Jesse Väisänen ehti auton ikkunasta huikata lumenajoa riittävän nyt tauotta. Maanantainakin työpäivä venyi aamusta iltaan. Lumenkaatopaikalla ei ole pelkoa tilanpuutteesta. –Kenttää pystytään laajentamaan, jos on tarpeellista, totesi Porin kaupungin infrayksikön päällikkö Markku Koppelomäki . Melko tuimana lapioi maanantaina aamupäivällä Hallituskadulla tiehöylän yöllä jyräämiä lumi- ja jääkokkareita autonsa ympäriltä Juhani Elonheimo . –Ymmärrän hyvin, että tämä katu on täytynyt vetää yön aikana tiehöylällä, jotta hake- ja muut rekat mahtuvat tässä ajamaan. Mutta kysymys onkin, miksi kaupungin läpi pitää olla tällainen valtatie? Pikkukaupunki! Isoissa kaupungeissa niin kuin Turussakin, valtatiet kiertävät keskustan, turkulainen Elonheimo puhisi. Osalla kaupungin kaduista on lumikinosten takia pysäköitynä autoja siihen malliin, ettei kahdesta kaistasta ole tietoakaan. Komisario Tuomo Katajisto muistuttaa, ettei autoa voi pysäköidä niin, että se aiheuttaa muille estettä. Lähes koko aurauskalusto oli liikkeellä Porissa maanantain vastaisen yön. Tiehöylät olivat liikkeellä niin pitkään kuin miesten työtunnit sallivat. Maanantaina illansuussa oli jo aika hiljaista, sillä miesten piti päästä välillä nukkumaan. Tiistain vastaisena yönä kolmen aikaan lähtee taas neljä autoa aurailemaan pääreittejä. Niitä ovat muun muassa linja-autojen ajamat kadut. –Puhelin soi jatkuvasti. Ihmiset valittavat, ettei heidän asuntokatujaan ole vielä aurattu, mutta ensin on hoidettava pääreitit, kertoi infrayksikön työnjohtaja Kari Eilistö , joka oli päivystysvuorossa maanantai-iltana.