Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Tilanne ohi – jumissa ollut raskas ajoneuvo sulki valtatie 12:n Huittisissa

Valtatie 12 on jälleen avattu liikenteelle Huittisissa. Tie suljettiin, kun raskas ajoneuvo jäi tielle jumiin. Liikenne ruuhkautui ja haittasi liikennettä Rauman suuntaan. Liikenneviraston mukaan tarkempi paikka oli Huittisten Raijalan ja Säkylän Peräkallionkylän risteyksen välillä. Satakunnan pelastuslaitos sai hälytyksen kello 12.47. Ruuhkaantuneella tiellä sattui yksi peräänajo. –Kukaan ei loukkaantunut. Ensihoito tarkisti autoissa olleet, kertoo päivystävä palomestari Jari Eno . Eno muistuttaa, että jos liikenteeseen on pakko lähteä, malttia pitää olla mukana. Hän suosittelee julkisten kulkuneuvojen käyttämistä mahdollisuuksien mukaan. –Todella paljon tulee myös vastaan autoja, joissa on takavalot pimeänä. Olisi hyvä tarkistaa ennen liikkeelle lähtöä, mikä kytkin panee takavalotkin päälle. Eno painottaa, että teillä on nyt paljon pöllyävää lunta, joka haittaa näkyvyyttä.