Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Onko reilua tehdä salanauhoituksista taidetta? Emilia Ukkosen videoteos herättää eettisiä kysymyksiä

Kuvataide Emilia Ukkonen: Kadonnut koira, Frida Moukulainen: Routa 12.2. saakka. Poriginal-galleria, Eteläranta 6, Pori, avoinna ti-su kello 11-18. Videolla Alex soittelee ihmisille, joiden koira on karannut. Puhelinnumerot ovat peräisin New Yorkin kaduille liimatuista katoamisilmoituksista. Hän ole löytänyt eläimiä, vaan haluaa vain jututtaa omistajia ja lupaa pitää silmänsä auki miljoonakaupungin kaduilla. Emilia Ukkosen (s. 1983) teos näyttää dokumentaariselta ja antaa olettaa, etteivät lemmikkien omistajat tiedä puheluiden nauhoituksista. Alex Fleischer näyttelee psykopaattisen viileästi. Hän kyselee kohteliaasti kuin parempikin tutkiva salapoliisi. Myös Kiasmassa nähtävillä olevassa Pilvi Takalan (s. 1981) näyttelyssä ihmisiä lähestytään ystävällisesti, mutta odottamattomasti. Takalan videoinstallaatiot tekevät näkyviksi kanssakäymisen kirjoittamattomia sääntöjä ja vaikeasti määriteltäviä rajoja. Ukkosen teos tutkii sosiaalisia tilanteita hyväksikäyttämällä ihmisten huolta. Koiransa kadottanut ei lyö luuria oudonkaan soittajan korvaan, koska tarve tietää lemmikin kohtalosta pakottaa kuuntelemaan. Siksi, toisin kuin Takalan lempeästi ihmisyyttä havainnoivat teokset, Ukkosen näyttely kääntyy kuvaukseksi ajattelemattomasta toisten tunteilla taiteilusta. Poriginalin portaiden yläpäässä kannattaa nauttia näkymästä. Frida Moukulaisen (s. 1985) ripustus asettuu niin täydellisesti pylväiden ja seinien rytmiin. Kollaasi, maalaus ja pleksilevyt muodostavat tarkkuuden ja sumeuden, kiillon ja mattaisuuden sekä pimeän ja valoisuuden keinoin puoleensavetäviä näkyjä. Kiilapuiden korkea profiili ja niiden reunoilla rehottava suttuisuus tuovat teoksiin kerroksittain tihenevää tunnelmaa. Pakkanen -teos näyttää kuin kallio hengittäisi jäisen pinnan alla. Maisemissa on komeutta ja kohmeisia teollisuusrakennuksia. Pimeät huoneet ja tyhjät tuolit vihjaavat yksinäisyyden ja unohduksen tarinoihin. On kuitenkin sanottava, että tuoreiden teosten rouhealla penselillä vedelty maisemallisuus näyttää myös tutulta ja salonkikelpoiselta. Moni Porissakin esittäytynyt nykymaalari miellyttää silmää samoilla keinoin. Aiemmin koetun, Moukulaisen omintakeisten ja riskejäkin ottavan taiteellisen matkan jatkoksi tämä kokonaisuus tarjoaa viileän hengähdyshetken. Kierroksen päättää kuitenkin Sula , jonka mehukas väritys on kuin lupaus uudesta vitaminoivasta kirpeydestä.