Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Vanhusvaltuutetusta uusi yritys kansalaisaloitteissa – viime vuonna nimiä kertyi yli 41 000

Vanhusten hoito on synnyttänyt uusia kansalaisaloitteita noin viikon verran jatkuneen Esperi Care -jupakan seurauksena. Kansalaisaloite.fi -palveluun on viime päivinä kirjattu aloitteet niin hoidon henkilöstömitoituksen vähimmäismäärästä kuin vanhusvaltuutetun viran perustamisesta lakisääteisesti. Vanhusvaltuutetun tehtävänä olisi itsenäisesti ja riippumattomasti valvoa vanhusten etujen ja oikeuksien toteutumista. Torstaina tehdyn vanhusvaltuutettu-aloitteen tekijöihin kuuluu muun muassa Perussuomalainen poliitikko Sebastian Tynkkynen . Kansalaisaloite-palveluun on kuitenkin vasta alle vuosi sitten tehty samanlainen aloite. Huhtikuun alussa 2018 muun muassa lääketieteen tohtori ja kristillisdemokraattien poliitikko Tiina Tuomela teki aloitteen vanhusasiainvaltuutetusta. Huoli vanhuksista oli myös vuosi sitten kova. –Huolestuneena olemme saaneet seurata uutisointeja kotoa löydetyistä, huonokuntoisista, lähes heitteillä olevista vanhuksista. Yksinäisten ikäihmisten itsemurhien määrä on noussut. Myös alkoholiongelmat ovat lisääntyneet. Kaikki tämä on suuri hätähuuto, viime vuoden aloitetta perustellaan. Aloite vanhusasiainvaltuutetusta keräsi lopulta yli 41 800 allekirjoitusta, mikä ei kuitenkaan riittänyt eduskuntakäsittelyyn. Kansalaisaloite etenee eduskunnan käsiteltäväksi, jos se on kerännyt vähintään 50 000 kannatusilmoitusta kuuden kuukauden kuluessa. Vanhusvaltuutettu on viimeisen viikon aikana ollut myös usean poliitikon puheissa. Valtuutettua ovat ehdottaneet ainakin puoluejohtajat Pekka Haavisto (vihr.), Anna-Maja Henriksson (r.) ja Sari Essayah (kd.). Torstaina vireille laitetun vanhusvaltuutettu-aloitteen oli allekirjoittanut sen ensimmäisinä päivinä yli 3 400 ihmistä. –Vanhusvaltuutettu halutaan tulevalle eduskunnalle piikiksi päättäjien lihaan, jotta ongelmia ei päästä lakaisemaan maton alle vaalienkaan jälkeen, perusteluissa sanotaan.