Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Sarjahukuttajan tila on myynnissä huutokaupassa

Tuomitun sarjahukuttajan Pekka Seppäsen tila on myynnissä nettihuutokaupassa. Asiasta uutisoi ensin Yle ja Karjalainen . Ulosmitattu omaisuus on myynnissä www.huutokaupat.com-sivustolla. Kontiolahdella sijaitseva tila myydään rakennuksineen. Tila on kooltaan 11,8 hehtaaria ja pihapiirissä on asuinrakennus, navetta, ulko-WC, ulkosauna ja ulkovarasto. Kontiolahden tilan pohjahintaa ei ollut alun perin määritelty huutokaupassa, eli tarjoaminen alkoi nollasta eurosta ylöspäin. Tällä hetkellä korkein tarjous on 30 000 euroa. Lisäksi erillisessä pakkohuutokaupassa on Seppäsen omistama kesämökki Polvijärvellä, jossa kohtalokkaat surmat tapahtuivat. Polvijärven Viinijärvellä sijaitsevan Seppäsen kesämökin rannalla on hukkunut kolme ihmistä, joista oikeus katsoi Seppäsen tappaneen kaksi. Kolmannessa kuolemantapauksessa Seppänen sai tuomion heitteillepanosta. Ensimmäinen tapoista tapahtui heinäkuussa 2010, kun Seppänen hukutti miehen nyt myynnissä olevan tilan rantaveteen. Toinen käräjäoikeuden tuomitsemista tapoista tapahtui vajaa vuosi myöhemmin kesäkuussa 2011, jolloin Seppänen oli kaatanut veneen ja eräs kyydissä olleista oli hukkunut. Seppänen tuomittiin kahdesta taposta, yhdestä heitteillepanosta ja kolmesta tapon yrityksestä 14,5 vuoden vankeusrangaistukseen viime vuoden tammikuussa. Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen viime vuoden tammikuussa annetun arvion mukaan Seppänen on erittäin vaarallinen.