Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Elämme yhdistysaktiivien tuskaviikkoja

Missä onkaan se viime kesän kokouspöytäkirja ja kuka olikaan tilintarkastajan estyessä varatilintarkastaja? Mitä keksisi toimintasuunnitelmaan ja talousarvioon? Elämme yhdistysten vuosikokousten kulta-aikaa, ja samalla yhdistysaktiivien tuskaviikkoja. Yhdistyselämän vuosikiertoon kuuluu, että alkuvuonna pistetään vanha pussiin ja katsotaan kirkkain silmin tulevaan. Monelle aktiiville elämä muuttuu paperinmakuiseksi, kun vuodessa on jo unohtanut, mitä sääntömääräinen kokous vaatikaan. Lisää vaivaa on tuonut lopullisesti vuoden alussa lopullisesti voimaan tullut tietosuojalaki. Yhdistyksissä mietitään, tuleeko rikkoneeksi tuota pelättyä GDPR:ää, jos vuosikertomus listaa viikonloppumatkalle osallistuneet. Lähestyvät vuosikokoukset ovat oma lukunsa. Vanhemmat järjestöjyrät muistavat kaiholla aikaa, jolloin hallituspaikkojen jakoa varten oli erityiset menettelytapavaliokunnat ja kuinka eräissä yhdistyksissä hallituspaikat jaettiin puoluekirjan mukaan. Ja nyt siis puhun poliittisesti sitoutumattomista yhdistyksistä. Näistä vuosista tosin on jo sen verran pitkä aika, että haikailijat ovat nykyään enemmänkin eläkeläisyhdistysten kantavia voimia. Nykyään useimman yhdistyksen hallitukseen pääsee parhaimmillaan – tai pahimmillaan, tulkinnasta riippuen – tulemalla vain vuosikokoukseen. Usein pelkkä pyyntö on paras suostuttelukeino hallitustoimintaan liittymiseen. Suomi on tuhansien yhdistysten maa. Nuorena miehenä olin itsekin perustamassa paria urheiluhenkistä yhdistystä. Ehkä kuvaa kaveripiiriäni, sillä yhdistysrekisteriin asti ne saunassa humalapäissään pystyyn ponkaistut yhdistykset pääsivät. Loppukin tosin tuli varsin nopeasti. Työuran ja perheellistymisen myötä kaikkien aika alkoi olla niin kortilla, että huomasimme viisaammaksi siirtyä harvenevissa tapaamisissamme saman tien saunotteluvaiheeseen. Vaikka suomalaisia parjataan omaa napaansa tuijottaviksi jääräpäisiksi introverteiksi, vilkas yhdistyselämämme osoittaa, että osaamme me tarpeen vaatiessa toimia yhdessä. Pienessä maassa se on suorastaan elinehto. Vaikka joskus vuosikertomuksia kirjatessa tuntuu, ettei näitä sepustuksia kukaan lue.