Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Kunnat houkuttelevat opiskelijoita lukioihin erilaisin "tarjouksin" – ammattikoulut jäävät tässä kisassa paitsioon

Ikäluokat pienenevät entisestään ja ammatillisessa koulutuksessa on tehty kovaa karsintaa koulutuspaikoissa. Lukioita sen sijaan riittää pienilläkin paikkakunnilla. Kustannukset katetaan valtionosuuksilla ja kuntalaisten verorahoilla. Kunnat houkuttelevat opiskelijoita näyttävin eduin. Esimerkiksi Merikarvialla lukion käyminen on opiskelijalle ilmaista. Tarjolla ovat ilmaiset kirjat, bussimatkat ja hyvätasoinen tietokone. Pomarkussa on liki samat edut, mutta pakollisten kurssien kirjat tarjotaan ilmaiseksi vain ensimmäisenä lukuvuonna. Mitä tästä sijoituksesta jää kunnalle käteen? Imagollisesti oma lukio on tärkeä asia. Se tuo myös työpaikkoja. Lisäksi suurempi opettajamäärä mahdollistaa monipuolisemman opetuksen yläkoulussa. Kaupungeissa sekä suuremmissa kunnissa ikäluokasta noin puolet käy lukion ja puolet ammatillisen koulutuksen. Pienemmissä kunnissa lukioon hakeutuu yli puolet tai jopa 70 prosenttia ikäluokasta. Lukiopaikkojen runsas määrä ja opintojen tukeminen voi vääristää kilpailua. Lukiopaikkaan pääsee kiinni suhteellisen alhaisella keskiarvolla ja usein omalla kotipaikkakunnalla. Ammattikoulutus sen sijaan on maantieteellisesti paljon hajanaisempaa. Kaikilla nuorilla ei ole motivaatiota kahlata lukio-opintoja läpi. Osa puolestaan palaa lukion jälkeen ammatilliseen koulutukseen, kun korkeakouluopintoihin ei ole halua tai rahkeita. Tällöin lähihoitajalla voi olla viiden vuoden koulutus, joista kaksi vuotta on ammatin kautta olennaisia. Satakunnassa on 15 lukiota. Se on iso määrä, kun ajattelee, että kuntia on maakunnassa 17. Ikäluokat pienenevät ja kaupungeissa yksiköt ovat yhä suurempia. Esimerkiksi Porissa suunnitellaan kahden lukion mallin sijaan yhden lukion mallia. Raumalla sellainen on ollut jo vuosia. Lukioiden "tarjoukset" asettavat ammatillisen koulutuksen epätasa-arvoiseen asemaan. Myös ammatillisella koulutuksella pitäisi olla mahdollisuus tarjota kokonaan ilmaisia tarvikkeita, kuljetuksia ja tietokoneita. Joissakin ammattiopinnoissa esimerkiksi varustehankintoihin joutuu kuluttamaan melkoisen summan rahaa. Nyt jatko-opintoihin lähteville nuorille annetaan selkeä viesti mihin maakunnassa halutaan panostaa. Lukio saa kohtuuttoman suuren arvon jatkokoulutuspaikkana, kun samaan aikaan meillä on aloja, joissa on puutetta ammattiosaajista. Myös ammatillisella koulutuksella pitäisi olla mahdollisuus tarjota kokonaan ilmaisia opintoja.