Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Aleksi on asunut ilmaiseksi 12 vuotta Tampereen parhaalla paikalla: ”Tarjosin vuokraa, mutta eivät he suostuneet”

Aleksi Juppalan , 45, koti seisoo yhdellä Pispalanharjun korkeimmista paikoista. Talon ikkunoista aukeavat huimat järvinäkymät. Noin satavuotiaassa pienessä mökissä on yksi huone, keittiö ja kuisti. Talossa on takka ja puuhella. Viidakossa, kuten Aleksi takapihaansa kutsuu, on kesäisin kirsikkapuita ja trampoliini. Taloon ei tule vettä, eikä kaivoa ole. Veden Aleksi hakee kantovetenä kavereilta tai yleisistä saunoista. Tiskaaminen hoituu sadevedellä. Tarpeet tehdään ulkohuussiin. –Saunomassa olen käynyt yleisissä saunoissa. Vähällä vedellä tässä on oppinut elämään. Viemärit ovat onneksi vetäneet, ja sähköliittymän sain heti. Aleksi ei omista kiinteistöä eikä hän ole asunnossa vuokralla. Hän laittoi itsensä kirjoille osoitteeseen 12 vuotta sitten, vaihtoi talon lukon, teki jätehuoltosopimuksen ja hankki postilaatikon. Siitä asti hän on asuttanut ”valtaamaansa” taloa ilmaiseksi. –Kaupunkivirastossa vinkkasivat, että olisi joku muukin paikka tarjolla, kun tämä talo oli heidän mukaansa asumiskelvoton. Sanoin, että kyllä tämä kelpaa minulle, kun näkymät ovat niin hyvät. Se olisi joltain muulta asunnottomalta pois, jos olisin ottanut kodin vastaan. Valtaajaksi Aleksi ei itseään määrittele, koska kyseessä ei ollut mikään ”bileet ja syksyllä pois” -ratkaisu. ”Tarjosin tästä vuokraakin” Ennen Aleksia asunto ehti olla vuosia tyhjillään. Talon ikkunat olivat rikki ja sekä sisä- että ulkoseiniä oli terrorisoitu spraymaalilla. Aleksi kertoo kunnostaneensa talon takaisin ryhtiinsä: hän on muun muassa kunnostanut ulkopintaa, poistanut sisältä muovimattokerroksia, vaihtanut keittiöstä lahoa lattiaa uuteen ja kunnostanut ikkunat. Kyseessä ei ole mikä tahansa talo. Rakennus on suojeltu ja sen pihapiiri on kulttuurihistoriallisesti erittäin arvokas. –Pelastin tämän viime hetkellä raunioitumiselta. Tarjosin kaupungille tästä 400 euron kuukausivuokraakin, mutta eivät he suostuneet siihen. Aleksi kertoo, että ensimmäisten asuinviikkojen aikana paikalla kävi ”kaupungin tyyppejä”, jotka ilmoittivat, että talosta oli lähdettävä. –Menin vastineeni kanssa kaupunginvirastoon. Sain olla tässä hiljaisella sopimuksella: vettä et saa ja kunhan et pidä meteliä. Tämän jälkeen Aleksi kertoo saaneensa olla rauhassa. –En ole vuosien aikana kuullut, että asumisestani olisi mitään haittaa –tämä on enemmänkin kulttuuriteko, jota ympäristön väki arvostaa. On tästä stressiäkin ollut, kun ei ole voinut tietää, koska kaupungin tyypit tai poliisi heittävät minut ulos. Irtisanottiin virallisesti, vaikka asui luvatta Kuun vaihteessa Aleksin pelko toteutuu. Hän joutuu tyhjentämään talon aarteistaan ja muuttamaan. Tampereen kaupunki myy kiinteistön rakennuksineen. –Vaikka käytännössä valtasin paikan, itse kutsun sitä asuttamiseksi, on irtisanomisessa minua kohdeltu kuin vuokralaista. Aleksi sai ilmoituksen irtisanomisesta jo kesällä. Hän on yrittänyt saada myyntiaikeita jäihin ja irtisanomista peruttua. Hiljattain Aleksi perusti Pispalan Matkailuyhdistyksen, jonka toimitilaksi hän on yrittänyt nyt taloa vuokrata. Se ei ole onnistunut. – Myyntiin tämä menee, koska tontti on harvinaisen hyvä. Toiveena olisi, että hän, joka kiinteistön ostaa, ottaisi yhdistyksemme taloon vuokralaiseksi. Kiinteistöjohtaja: ”Kaikkeen ei ennätä” Tampereen kaupungilta kerrotaan, että kiinteistön hallinta ja rakennuksen käyttö päätettiin, koska kiinteistö rakennuksineen myydään. –Kiinteistö on ollut myyntilistoilla jo pitkään, eikä tässä ole mitään henkilöön käyvää. Pispalassa on tehty pitkään asemakaavaa ja se on vahvistunut. Tämä on mahdollistanut nyt kiinteistön myynnin, Tampereen kaupungin kiinteistöjohtaja Virpi Ekholm kertoo. Kaikki tehtiin virallisesti siitä huolimatta, että Aleksi on asunut talossa luvatta. –Koska hän on oleskellut siellä omin luvin aika pitkään, totesimme, että hallinnan ja käytön päättäminen tehdään virallisella päätöksellä, vaikka hänellä ei ole ollut lupaa siellä oleskella, Ekholm sanoo. Miten on mahdollista, että joku on asunut 12 vuotta ilmaiseksi kaupungin omistamassa kiinteistössä? –Kaikkeen ei ennätä. Ennen tätä häntä ei ole käsittääkseni aktiivisesti häädetty, Ekholm kertoo. Ekholmilla ei ole tietoa siitä, että Aleksi olisi 12 vuotta sitten tarjoutunut maksamaan vuokraa asunnosta ja että tästä olisi kieltäydytty. Hän ei allekirjoita väitettä siitä, että rakennus olisi määritelty asumiskelvottomaksi. –Tuollaisesta vuokranmaksutarjouksesta minulle ei ole tietoa. Voi olla, että ei ole haluttu sitoutua tällaiseen asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain mukaiseen vuokraukseen, jossa vuokranantaja sitoutuu rakennuksen ylläpitoon asuntona. Se on voinut olla peruste. Asumiskelvottomaksi rakennusta ei ole erikseen määritelty.