Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Radio Novan suosikkijuontaja Sari Seppälä, 50, on kuollut

Radio Novan rakastettu juontaja Sari Seppälä, 50, nukkui levollisesti pois maanantaina Helsingin Terhokodissa. Seppälä jäi pois Radio Novalta viime kesänä sen jälkeen, kun häneltä oli löydetty haimasyöpä. Seppälän elämäntyö radiossa oli merkittävä. Hän oli tiettävästi pisimpään Suomen kaupallisissa radioissa juontanut nainen, sillä hän ehti juontaa Radio Novalla useissa eri ohjelmissa 20 vuoden ajan. Hänen juontajaparejaan olivat vuosien aikana muun muassa Kimmo Vehviläinen ja Annika Metsäketo . Ennen uraansa Novan valtakunnallisissa lähetyksissä Seppälä työskenteli useissa paikallisradioissa kuten Radio Ettanissa, Etelän Äänessä ja Radio Stadissa. Pysyvän kotinsa hän kuitenkin löysi Novalta, jossa Seppälän aitous ja välittömyys saivat kuulijat rakastumaan häneen. Radio Novalla Seppälä opittiin tuntemaan täydellisenä työkaverina. Hänellä ei ollut huonoja päiviä, vaan hän oli aina hyväntuulinen tiimipelaaja, joka todella rakasti radion tekemistä. Tuo rakkaus näkyi myös siinä, että kun Seppälä oli aloittanut Novalla 90-luvulla, oli hän raskaana. Äitiyslomalle hän ei olisi kuitenkaan malttanut jäädä rakastamastaan työstä. –Silloinen toimitusjohtaja ei ilmeisesti uskaltanut minulle sanoa, ja pyysi tuottajaani sanomaan, että Sari ei saa nyt enää tulla töihin. Se oli viikkoa ennen laskettua aikaa, Seppälä muisteli taannoin Voice.fi :n haastattelussa. Saatuaan tiedon vakavasta sairastumisestaan, ajatteli Seppälä tuttuun tyyliinsä muita ja muiden tunteita. Hän ei pitänyt meteliä sairaudestaan, eikä halunnut kertoa tilanteesta turhan monelle, koska ei halunnut aiheuttaa ihmisille surua. Loppuvuonna Seppälä oli valmis kertomaan tilanteestaan avoimesti. Hän sopi Iltalehden kanssa haastattelusta, joka tehtäisiin tammikuun alussa, kun hän pääsisi sairaalasta takaisin kotiin lepäämään. Se kotiinpääsy ei koskaan toteutunut, koska juontajan vointi heikkeni nopeasti ja kodin sijaan hänet siirrettiin saattohoitoon. Rakastettu ääni vaikeni lopullisesti 28. tammikuuta. Seppälää jäävät suremaan lapset Womma Seppälä ja Bertta Seppälä . Womma on seurannut äitinsä jalanjäljissä radiouralle ja työskentelee nykyään YleX:llä. Bertta taas nousi julkisuuteen edellisestä Voice of Finland -laulukilpailusta, jossa hän kilpaili Toni Wirtasen joukkueessa. Radio Nova kunnioittaa pitkäaikaisen työntekijänsä poismenoa hiljaisella hetkellä tänään kello 10, jolloin niin työntekijät kuin koko kanavan valtakunnallinen lähetys hiljenevät.