Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Ruotsin ulkoministeri muistutti, että erilaiset mielipiteet muun muassa feminismistä kuuluvat politiikkaan – se ei kuitenkaan estä yhteistyötä

Suomen ja Ruotsin ulkoministerit Timo Soini (sin.) ja Margot Wallström (sd.) tapasivat Espoon Hanasaaressa ensimmäisen kerran sen jälkeen, kun Ruotsi sai uuden hallituksen. Kaksikko on tavannut toisiaan useamman kerran vuosien aikana. Wallströmin mukaan on luonnollista, että uuden hallituksen ministerit vierailevat itänaapurissa. Wallström oli tosin ulkoministeri edellisen hallituksenkin ajan. Soini ei sen sijaan tuntunut uskovan, että hänellä olisi mahdollisuuksia toiselle kaudelle ulkoministerinä. –En tiedä, saanko enää ikinä mahdollisuutta tulla valituksi ulkoministeriksi, mutta olen iloinen, että sinä sait, Soini kohdisti sanansa tiedotustilaisuudessa Wallströmille. 64-vuotias Wallström on ollut nuoresta asti mukana politiikassa. Hänet valittiin ensimmäisen kerran valtiopäivien edustajaksi 24-vuotiaana. Lisäksi hän on toiminut YK:ssa ja Euroopan komissiossa komissaarina. Erilaiset mielipiteet saavat näkyä Soini painotti tiedotustilaisuudessa useaan otteeseen Suomen ja Ruotsin hyviä välejä sekä hänen ja Wallströmin läheisiä välejä. Eikä niitä välejä pysty rikkomaan edes feminismi. Ylen toimittaja nimittäin kysyi ulkoministereiltä, miten Soinin aborttikanta näkyy heidän keskusteluissaan, sillä ulkoministerillä näyttäisi olevan aivan erilaiset näkemykset naisten oikeuksista. –Politiikassa voi olla erilaisia mielipiteitä ja pitääkin olla, mutta silti voi tehdä yhteistyötä. Politiikka on sellaista, Wallström vastasi. Kaksikko keskusteli päivän aikana samoista aiheista kuin pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ja Ruotsin pääministeri Stefan Löfven (sd.) eli ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, EU:sta sekä arktisesta alueesta. Soinin mukaan EU:n rooli ja tuki on tärkeä arktisilla alueilla. –Puhuimme myös Afrikasta, brexitistä ja Venäjähän on aina puheissa, Wallström lisäsi. Hanalysissä vaihdettiin näkemyksiä Ulkoministerien perustama ulkopoliittinen Hanalys-konferenssi järjestettiin tiistaina toisen kerran Espoon Hanasaaren kulttuurikeskuksessa. Hanalys-seminaari järjestettiin ensimmäisen kerran vuoden 2017 syyskuussa. Tänä vuonna mukana oli tutkijoita, yhteiskuntavaikuttajia ja poliitikkoja keskustelemassa ja vaihtamassa näkemyksiä ulko- ja turvallisuuspolitiikan ajankohtaisista aiheista. Muun muassa Suomen ja Ruotsin entiset pääministerit Paavo Lipponen ja Carl Bildt kohtasivat toisensa kahdenvälisessä keskustelussa. Seminaarissa tarkasteltiin Suomen EU-puheenjohtajuuskauden kynnyksellä muun muassa Euroopan haasteita ja mahdollisuuksia sekä lähestyviä Europarlamenttivaaleja. Keskustelijat hakevat vastauksia kysymyksiin Euroopan poliittisesta ja taloudellisesta kehityksestä, Yhdysvaltojen toiminnasta, Euroopan mahdollisista uusista kumppanuuksista sekä Suomen ja Ruotsin vastuista muuttuvassa Euroopassa.