Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Päätös kypsyi – MuSan ensi kauden pelipaikka selvisi

Jalkapallon Ykköseen noussut Musan Salama pelaa ensi kaudella kotiottelunsa Porin stadionilla. Seuran toiminnanjohtaja Kari Löytökorpi myöntää, ettei aika riitä MuSan kotikentän, niin sanotun Wembleyn, kunnostamiseen Ykkösen tasolle vaadittavaksi pelipaikaksi. –Meidän on turha uhrata yhtään enempää aikaa ja energiaa asiaan, jolle emme voi mitään. Kun ei ole mahdollista, niin ei ole. Aika loppuu kesken, Löytökorpi sanoo. Päätöksestä huolimatta myös FC Jazz aikoo pitää stadionin kotikenttänään, mutta Kakkosessa pelaava seura on Löytökorven mukaan valmis joustamaan ja pelaamaan tarvittaessa Herralahdessa, jos kenttä ei kestä kovaa rasitusta tai pelit osuvat päällekkäin. Kakkosen peliohjelmaa ei ole vielä julkaistu. MuSan ensimmäinen kotipeli on 11. toukokuuta. Karhuhalli on merkitty seuran varakentäksi, mutta todennäköisesti MuSa pelaa ulkona tekonurmella, mikäli stadion ei ole pelikunnossa vielä toukokuun ensimmäisiin kotipeleihin mennessä. Löytökorpi sanoo, että MuSa ei ole vieläkään halukas siirtymään pysyvästi stadionille, mutta seura tekee nyt rauhassa pitkäaikaisen suunnitelman oman kenttänsä kunnostamiseksi. MuSa täyttää ensi vuonna 60 ja toivoo olevansa taas silloin "kotonaan". Stadionilla MuSa saa FC Jazzilta maaliskuussa käyttöönsä niin sanotun ykköspukukopin ja Jazz siirtyy pienempiin tiloihin.