Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Pori Jazz

Suomen euroviisuedustaja julkistetaan juuri nyt – katso tästä suorana lähetyksenä

Tänään kuullaan - vihdoin - kuka edustaa Suomea Tel Avivin Euroviisuissa toukokuussa. Yle paljastaa kutsuartistin, edustuskappale selviää 2. maaliskuuta järjestettävässä Uuden musiikin kilpailussa.Se tiedetään jo, että Suomi esiintyy Tel Avivissa ensimmäisen semifinaalin ensimmäisellä puolikkaalla. Monenlaista huhua Suomen edustajasta on liikkunut. Se, että artisti on tänäkin vuonna kutsuartisti, viittaa siihen, että kyseessä on tunnettu, meriittejä niittänyt laulaja, jolla on tunnettuutta Suomen ulkopuolella. Monelle tulee ensimmäiseksi mieleen Alma , mutta hän on itse kertonut Iltalehden haastattelussa, ettei ole Euroviisuista kiinnostunut. Isac Elliotia , Tarja Turusta ja Benjamin Peltosta on väläytelty Suomen edustajiksi. Iltalehden viisuasiantuntija Mari Pudaksen mielestä Peltonen on positiivisuutta säteilevä nuori mies, jolla on fanikuntaa erityisesti Espanjassa. Isac Elliot on Peltosen tavoin nuori artisti, jonka fanikunta on nuorta. Elliot osaa laulaa, esiintyä ja hän on persoona, josta on helppo pitää. Tarja Turunen yritti Suomen Euroviisuedustajaksi Nightwishissä vuonna 2000. Silloin edustuspaikka jäi saamatta. Turunen on tunnettuudessa aivan eri luokkaa kuin Peltonen tai Elliot. Etelä-Euroopan lisäksi laulaja on yllättävänkin suosittu Keski-Euroopassa. Diandra ja Antti Tuisku ovat olleet vahvasti esillä viisuehdokkaista puhuttaessa, kuten myös X Factor -voittaja Tika . Mutta onpa tubettaja Tuure Boeliustakin veikkailtu Tel Aviviin lähtijäksi, kuten myös Sandstorm-nikkaria, Darudea ! Eikä unohtaa sovi keikkatauolla olevaa Robiniakaan . Sunrise Avenue on niin ikään keikkunut spekulaatioissa. Yle on kuitenkin sanonut Suomen edustajan olevan artisti, ei yhtye. Sikäli Sunrise Avenue ei käy. Euroviisuedustajan julkistamistilaisuus alkaa Helsingissä kello 13.