Ladataan
Pääaiheet Verokone 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Taas yrityskauppa hoiva-alalla: Coronaria Hoiva ruotsalaisomistukseen – tällaisia omistajia suuryrityksillä on

Hoiva-alalta kuuluu taas yritysostouutisia. Maanantaina tuli julki, että Tukholman pörssiin listattu sosiaalialan palveluiden tuottaja Humana AB ostaa suomalaisen yli 50 miljoonan euron liikevaihdon Coronaria Hoivan. Coronaria ylläpitää 43 hoivakotia ikäihmisille, kehitysvammaisille sekä mielenterveys- ja päihdekuntoutujille eri puolella Suomea. Yrityskaupan arvo on 71 miljoonaa euroa. Se rahoitetaan käteisellä ja velkarahoituksella. Vuonna 2018 Coronaria Hoivan liikevaihto oli 54,1 miljoonaa euroa. Sataprosenttisesti suomalaisena itseään markkinoineella yhtiöllä on noin 1 100 työntekijää. Se on laajentunut yritysostoilla itsekin voimakkaasti. Keskittyminen kasvanut Hoiva-ala onkin paitsi kasvanut niin myös keskittynyt hurjasti viime vuosina. Esimerkiksi vuonna 2016 vain 20 Suomen suurinta hoivayhtiötä keräsivät yhteensä jo 1 325 miljoonan euron liikevaihdon. Vielä vuonna 2010 vastaava luku oli 522 miljoonaa. Myös viime päivät myrskyn silmässä ollut Esperi Care on kasvanut rajusti yrityskaupoilla, kun se on ostanut palvelutaloja ja hoiva-alan yrityksiä ympäri maata. Yhtiöön on ostettu ja integroitu viime vuosina yli sata hoivakotia. Esperi Caren toimitusjohtaja Marja Aarnio-Isohanni totesi Kauppalehden haastattelussa loppuvuonna 2018, että yrityksen jäljiltä Suomeen on syntynyt kymmeniä naismiljonääriä, kun hoitokodit ympäri Suomen ovat vaihtaneet omistajaa. Keitä suuryritysten taustalta löytyy? Esperi Caren pääomistaja on tällä hetkellä Lontoon pörssiin listattu pääomasijoittaja Intermedia Capital Group. Lisäksi Esperin omistusta on eläkevakuutusyhtiö Ilmarisella ja toimivalla johdolla. Lontoon pörssi valitsi vuonna 2016 Esperin tuhannen eurooppalaisen talouskasvun kannalta avainasemassa olevan kasvuyrityksen joukkoon. Attendon suurin omistaja on Axel and Margret Ax:n Johnson-säätiön sijoitusyhtiö Nordstjernan. Attendolla on myös noin tuhat työntekijäomistajaa. Konsernin omistuksesta 23 prosenttia on suomalaista ja 57 prosenttia ruotsalaista. Mehiläisen taustalta löytyvät CVC Capital Partnersin hallinnoimat rahastot 57 prosentilla, LähiTapiola-ryhmä viidenneksellä ja työeläkevakuuttaja Varma kahdeksalla prosentilla. Pihlajalinnan kolme suurinta omistajaa ovat LähiTapiola, Mvv Oy ja vakuutusyhtiö Fennia. Sosiaali- ja terveysalan yhtiöiden sijoitetun pääoman tuotto on ollut viime vuosina keskimäärin yli 20 prosenttia. Juttua oikaistu 30.1. klo 16. Uutisessa kerrottiin aiemmin virheellisesti, että Coronaria Hoivan omistuksessa toimii Porissa fysikaalinen hoitolaitos Coronaria Fysions Oy sekä puheterapiaa ja toimintaterapiaa tarjoava Coronaria Contextia Oy. Coronaria Hoiva Oy:n kauppa ei kuitenkaan koske Coronaria Fysions Oy:tä eikä Coronaria Contextia Oy:tä, sillä Coronaria Hoiva Oy ei ole niiden omistaja.