Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Puustellin hallia tutkitaan lisää tiistaina – Työntekijät havaitsivat katon painumisen

Harjavaltalaisen Puustellin tehdashallin tilanteesta saataneen lisätietoa tiistaina. Harjavallassa sijaitseva halli evakuoitiin maanantaina aamupäivällä, kun sen sisäkaton havaittiin painuneen. –Rakennustarkastaja katsoo tiistaina, saisimmeko hallin osittain käyttöön, sanoo tehdaspäällikkö Tomi Corell . Kyseisessä hallissa työskentelee vajaat kymmenen henkilöä, ja siellä tehdään muun muassa massiivipuun sahausta. Kaikkiaan Puustellin puuovitehtaalla työskentelee noin 50 henkilöä ja koko tehtaalla noin 240 työntekijää. –Kunnossapidon porukka ja työntekijät havaitsivat aamulla katon painumisen, evakuoimme tilan nopeasti ja ilmoitimme pelastuslaitokselle, Corell kertoo. Alun perin hallin katon arvioitiin painuneen lumikuorman takia, mutta siitä ei Corellin mukaan ole kysymys. Pelastuslaitoksen henkilöstö tarkisti alustavasti tilanteen. Halliin on nyt tehty nopeita tukia, jotta katto ei pääsisi painumaan alemmas. Oikaisu 29.1. klo 9.02. Uutisessa kerrottiin aiemmin virheellisesti, että Puustellin tehtaalla työskentelisi 50 henkilöä. Kyse on kuitenkin pelkän puuovitehtaan henkilömäärästä. Koko tehtaalla työskentelee noin 240 henkilöä. Pahoittelemme virhettä.