Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Parkinsonin tauti pakotti automaalauksen pioneerin lopettamaan työt – Simo Riikonen täytti 70 vuoden alussa

–Ensin opin piirtämään, sitten puhumaan ja kävelemään. Simo Riikonen on piirtänyt ja maalannut kaikkea mahdollista niin kauan kuin muistaa. Kymmenenvuotiaana tapahtui ratkaiseva käänne, joka vaikutti porilaisen koko elämänuraan. Hän sai käsiinsä amerikkalaisia lehtiä, joissa oli kuvia maalatuista jenkkiautoista tulikuvioineen. –Ne liekit polttivat sydämeni, Riikonen lausahtaa. Vuonna 1965 tuolloin 16-vuotias Riikonen teki ensimmäisen ajoneuvomaalauksensa omaan mopoonsa. Sen nähtyään Riikosen kaverit halusivat kuvia omiin mopoihinsa, ja sana lähti kiirimään. Ajoneuvojen ruiskumaalaus oli tuolloin aivan uutta ja erikoista Suomessa, kuten myös useimmissa muissa Euroopan maissa. Hulluksikin Riikosta uransa alussa sanottiin. –Kun piirsin pienenä auton ja sen kylkeen kasvot, minulle sanottiin, ettei autoihin saa piirrellä, Riikonen naurahtaa. Riikonen ei kiellosta piitannut, vaan on nyt ruiskumaalannut yhteensä yli tuhat teosta, joista suurin osa on autojen kuvituksia. Vähitellen työmäärä kasvoi, ja Riikosen harrastus muuttui täysipäiväiseksi työksi. Kun Riikonen pääsi sinuiksi ruiskumaalaustekniikan kanssa, se tuntui helpolta ja omalta. –Pensselitkin minulla oli, mutta pian en käyttänyt niitä enää kuin ruiskujen pesuun. Mopoista Riikonen siirtyi autoihin, ensin vaatimattomampiin Fiateihin ja Toyotoihin. 1970-luvun alussa hän maalasi ensimmäisen jenkkiautonsa. Maine kasvoi ja kysyntä nousi niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Maalauspinnat kasvoivat kuuluisuuden myötä. Suurimman osan yli tuhannesta teoksestaan Riikonen on maalannut uransa alkupuolella – siitä yksinkertaisesta syystä, että myöhemmistä töistä suurin osa on kooltaan valtavia rekka-, kuorma- ja säiliöautojen kylkiä. –Ensin asiakkaita olivat kaverit, sitten kaverin kaverit. Pian asiakkaita oli jonoksi asti, ja tuo jono venähti 30–40 vuoden mittaiseksi, Riikonen kiteyttää. Vuonna 1982 Simo Riikonen ajoi itse Hot Emma -teoksensa Pariisin autonäyttelyyn. Suurkaupungin ruuhkassa ei voinut laskea vauhtia alle 70 km/h, jotta pärjäsi mukana. Vuonna 2011 Riikosen oli pakko jättää elämänmittainen uransa. Parkinsonin tauti aiheutti vapinan, joka lopulta esti maalaamisen tykkänään. –Kyllä se oli kova pala, ja on oikeastaan vieläkin, Riikonen myöntää. Riikonen ei kuitenkaan jäänyt lepäilemään laakereillaan, vaan alkoi skannata vanhoja valokuviaan ja koostaa valtavasta tuotannostaan kirjoja. Nyt on tekeillä pääteos, taiteilijan elämäkerta runsaalla kuvituksella höystettynä. –Käsien vapina hidastaa kirjan tekemistä, mutta haluan tehdä sen itse loppuun asti. Voi olla, että on pakko antaa tästä vähän periksi. Emil Cedercreutzin museossa avataan nyt näyttely, joka esittelee Riikosen uraa ja teoksia laajemmin kuin mikään aiempi. Jättiläismäisestä tuotannosta saadaan silti esille toki vain pieni murto-osa. –Kyllähän näitä näyttelyyn tulevia teoksia on ollut tuskallista valita. Olisin halunnut saada mukaan sata kuvaa enemmän. Taiteilija ja muotokuvat omista lapsista, Mariasta ja Jussista. Riikonen sai häärätä vuosikaudet kukkona alan tunkiolla. Kesti aikansa ennen kuin pioneeri sai vakavasti otettavia seuraajia. –Totesin tuolloin, että ei tarvitse olla hyvä – riittää, että on paras. Tämä oli helppoa, sillä kilpailijoita ei tuolloin vielä ollut. Automaalauskilpailut kuuluvat olennaisena osana alan kulttuuriin. Riikosenkin kilpailuvietti kasvoi, kun asiakkaat janosivat menestystä. Kaapit pursuilevat erilaisia palkintoja monista maista, vuosikymmenten varrelta. Riikoselle kilpailut olivat usein kilpailua itseään vastaan – kirjaimellisesti. Hän muistelee ruotsalaisessa, Euroopan suurimpiin kuuluvassa rekkanäyttelyssä ollutta kilpailua vuonna 2002. Riikosen teokset saavuttivat palkintosijat 1, 2, 3, 4 ja 6. Joku onnekas kiilasi sentään väliin viidenneksi. –Samassa kilpailussa saattoi olla yhdeksän asiakastani, joista kaikki halusivat voittaa. Vaikeutena oli se, että vain yksi voi voittaa. Riikosen hallitsevaa asemaa ajoneuvojen ruiskumaalaajana kuvaa seuraavakin anekdootti. –Joskus minulta kysyttiin, että mikä alalla on ensi vuonna muotia. Vastasin, että en ole päättänyt vielä. Vähitellen alalle on alkanut tulla lisää kilpailijoita, joista moni on Riikosen oppipoikia. Mestari ei ole varjellut taitojaan mustasukkaisesti vaan jakanut auliisti osaamistaan eteenpäin. –Uudet tekijät jatkavat siitä, mihin minä olen lopettanut. Elokuva-aiheet ovat lisääntyneet, ja tekniikoista ovat nousseet suositummiksi teippausmaalaus ja eri vaiheiden tekeminen tietokoneella. Kuuluisuuksien muotokuviakin Riikonen on ruiskumaalannut melkoisen määrän. Cedercreutzin museossa ovat esillä muun muassa laulajadiivat Mireille Mathieu ja Kiri Te Kanawa. –Kiri Te Kanawa oli viileä. Mireille Mathieu hyppäsi kaulaan ja pussasi suoraan suulle.