Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Raumalla onnistutaan viihdyttämään ja puhuttelemaan yleisöä: Näyttelijä Ilkka Koivulan katse porautuu katsojankin sisimpään

Teatteri Tarkastaja tulee Teksti J.B. Priestley. Ohjaus Ola Tuominen. Rooleissa Ilkka Koivula, Timo Julkunen, Mona Lehtola, Ninni Kekki, Pekka V. Louhimo, Juha Kulmala ja Raisa Sorri. Lavastus Tuomo Nakari. Äänisuunnittelu Janne Auvinen. Pukusuunnitelu Elina Vättö. Rauman kaupunginteatterin ensi-ilta 26.1. Ikuisuuskysymys teatterissa tuntuu olevan, tehdäkö yleisöön uppoavaa viihdettä vai ajatuksia herättävä näytelmä. Nykyään yhä useampi teatteri valitsee viihteen. Raumalla onnistutaan vaikeassa yhtälössä ja yhdistetään nämä molemmat. Tarkastaja tulee –näytelmästä voi nauttia viihdyttävänä, Agatha Christie –tyyppisenä trillerinä, jonka juonenkäänteet yllättävät loppuun asti. Halutessaan katsoja löytää siitä myös syvempiä ulottuvuuksia. J.B. Prisestleyn kirjoittamassa näytelmässä yläluokkainen perhe viettää pintapuolisesti hilpeiltä vaikuttavia kihlajaisjuhlia, tosin perheessä kytee jännitteitä. Poliisitarkastajan tulo muuttaa illan tunnelman painajaismaiseksi. Tarkastaja selvittää nuoren naisen kuolemantapausta, johon useampi perheen jäsenistä vaikuttaa liittyvän. Näytelmän alussa näyttelijöiden teennäinen hekottelu herätti epäilyn, tuleeko näytelmästä kiusaannuttavaa seurattavaa. Huoli oli onneksi turha. Alku pohjustaa henkilöhahmot. Kun Tarkastaja (Ilkka Koivula) astuu näyttämölle, näytelmä nappaisee katsojan pihteihinsä, joiden ote pitää loppuun asti. Koivula vakuuttaa roolissaan. Tarkastajan pistävä katse porautuu katsomoon asti ja haastaa katsjoankin: Miten sinä olet kohdellut kanssaihmisiä, millaisia tekoja sinulla on tunnollasi? Toisella puoliajalla esiin nousevat vahvemmin myös muut näyttelijät. Heidän työskentelyään on ilo seurata. Vain pari kertaa teennäisyys livahtaa myös sellaisiin repliikkeihin, joihin se ei kuuluisi. Raisa Sorrin ääneti näyttelemä omituinen palvelija jää hyvällä tavalla kummittelemaan mieleen. Hahmossa on ekspressionistisia piirteitä. Ohjaukseen tuo erityishaasteen se, että pienellä näyttämöllä seisoksii suuren osan näytelmää neljä viisi henkilöä, joista osa vain seuraa tilanteen kehittymistä. Taustahahmojen ilmeet ja liikehdintä tuntuvat enimmäkseen näytelmään sopivilta. Kokonaisuus toimii. Priestleyn näytelmä sai ensiesityksensä vuonna 1945. Englantilaista luokkayhteiskuntaa kritisoiva teksti tuntuu ajankohtaiselta nykyajassakin. Se tarjoaa ajateltavaa vastuusta, syyllisyydestä, yhteiskunnan rakenteista ja vallan väärinkäytöstä. Näytelmä herättää pohtimaan henkilökohtaista valtaa ja vastuuta. Kaikki ihmiset ovat yhteydessä toisiinsa. Tapa, jolla kohtelemme toisia ihmisiä, vaikuttaa myös meihin itseemme. Samaa kuviota voi ajatella myös yhteiskunnallisella tai jopa globaalilla tasolla. Viktoriaanisen ja edvardiaanisen Englannin yläluokka mässäili niin oman maan työväestöä kuin siirtomaita riistämällä. Nykyihminen pohtii omaa vastutaan arkisissa valinnoissaan: ostostensa tuotanto-olosuhteita ja ympäristövaikutuksia. Artikkelia on muokattu 27.1. kello 19.49: Korjattu kirjoittajan nimi.