Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Väkevää historiallista draamaa: Porin teatteri onnistuu kertoessaan maailman ensimmäisten naiskansanedustajien taustatarinaa

Teatteri Järjen ja tunteen tyttäret Teksti Enni Mustonen. Dramatisointi ja ohjaus Tommi Kainulainen. Päärooleissa Mirva Tolppanen, Riikka Papunen. Ensi-ilta 26. tammikuuta Porin teatterin päänäyttämöllä.   23. toukokuuta 1907 oli historiallinen päivä. Tuolloin 19 maailman ensimmäistä naiskansanedustajaa aloitti työnsä Suomen valtiopäivien kokoontuessa. Heidän tarinansa totisesti ansaitsee tulla kerrotuiksi. Järjen ja tunteen tyttäret ei kuitenkaan kerro heidän poliittisista aikaansaannoksistaan vaan siitä, miten tähän pisteeseen on tultu. Ensimmäisessä kohtauksessa Anna Sofia Ahlstedt ja Hilma Maria Perämäki astelevat kohti senaatin ensimmäistä kokoontumista voimakkaat tunteet pinnassa. Tästä tarina käynnistyy takautumana, 13 vuotta ajassa taaksepäin kerien. Anna ja Hilma ovat fiktiivisiä hahmoja, joiden tarinoiden pohjalla on yhdistelmä ensimmäisten naiskansanedustajien todellisia kokemuksia. Historiallinen taustatyö on tehty niin huolella, että usko hahmojen ja tapahtumien todenperäisyyteen ei ole hetkeäkään koetuksella. Fiktiivisyys antaa tarinalle mahdollisuuden tarkempaan kerrontaan hahmojen intiimeimmillä elämänalueilla. Kohtalon oikuista vaasalainen papin tytär Anna ja haapajärveläinen piika Hilma päätyvät saman katon alle Helsinkiin, Annan tädin Augustan luokse. Anna pääsee jatko-opintojen myötä käsiksi yhteiskunnallisiin kysymyksiin, Hilma puolestaan raittiusseuran kokousten kautta. Taustalla pyörivät muutoksen tuulet naisten ja työväen asemassa, mutta myös Venäjän kiristyvät otteet Suomesta. Anna omaksuu perustuslaillisen ajattelun, Hilma löytää kosketuspintaa sosialisteista. Näytelmä porautuu syvälle myös dramaattisiin käänteisiin kumpaisenkin yksityiselämässä. Historiallisten näytelmien panolastina usein kulkevasta paperinmausta ei ole jälkeäkään. Henkilöt ovat lihaa ja verta. Päänäyttelijöistä Riikka Papunen suorastaan hehkuu Hilmana, jonka tulinen luonne ryöpsähtelee lempeän pinnan alta. Myös Mirva Tolppanen tekee erinomaisen suorituksen Annana, jonka korrekti olemus kätkee sisälleen suuria tunteita.   Järjen ja tunteen tyttäret tasapainottelee päähenkilöiden ulkoisen ja sisäisen maailman, poliittisten ja yksityiselämän mullistusten välillä, mihin näytelmän nimikin viittaa. Balanssi pysyy hallinnassa, vaikka loppupuolella painopiste kenties aavistuksen liikaa heilahtaa yksityiselämän euforioiden ja tragedioiden puolelle. Poliittisen myllerryksen viimeisiä käänteitä jää kertomatta. Esimerkiksi kenraalikuvernööri Bobrikovin hirmuteoista puhutaan, mutta hänen murhaansa ei kuitata edes ohimennen. Sivuroolien kautta näytelmä onnistuu kuvaamaan erilaisia asenteita suhteessa naisten aseman muutospaineeseen ja muihinkin ajan ilmiöihin. Vanhempi sukupolvi elää vielä tiukasti aikakaudessa, jossa naiset antautuvat aviomiestensä ikeen alle. Uusi aika tasa-arvon ensiaskeleineen on iäkkäämmille naisille vielä outo ajatus. Hannele Lanu on vakuuttava Augusta-tätinä, jonka ennakkoluulot eivät kenties olekaan aivan niin syvällä kuin aluksi vaikuttaa. Miia Lindström onnistuu Annan äitinä, joka sädehtii pinnanalaista katkeruuttaan. Peter-Sebastian Lehtosen Artturi Mäkelä on erityisen traaginen hahmo, Hilmaan rakastuva raittiusmies, joka sortuu itse siihen mitä vastaan taistelee. Vaikuttava ulkoinen toteutus on hienosti linjassa tarinan kanssa. Pyörivä lavasterakennelma yhdistyneenä hienovaraisiin projisointeihin, autenttinen puvustus ja tarkkaan mietityt musiikkivalinnat takaavat sen, että tunnelma on vahvassa näytelmässä kohdallaan.