Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Tampereen Kannen ensimmäiseen tornitaloon tulee 105 kotia – Monessa asunnossa oma viherhuone, yläkerroksissa terasseja

Tampereen Kannen ensimmäisten asuntojen ennakkomarkkinointi on alkamassa viikon 8 lopulla. Monitoimiareenan ja hotellin naapuriin Sorin sillan eteläpuoliselle kannelle tulee kaksi tornitaloa sekä matalampi lamelliosa, johon rakennetaan toimistotilaa. Ensimmäisenä rakennettavaan torniin tulevat Asunto Oy Tampereen Kannen Topaasi ja Kiinteistö Oy Tampereen Kannen Kruunu. Toimistoja on kerroksissa 1–7 ja asuntoja siitä ylöspäin, kerroksissa 7–16. Yhteensä ensimmäiseen torniin tulee 105 asuntoa. –Suuressa osassa asuntoja on parvekkeen sijaan oma viherhuone, joka voidaan erottaa laseilla muusta asunnosta, kertoo SRV:n Pirkanmaan aluejohtaja Henri Sulankivi . Viherhuone on lämmitettävää tilaa, jonka ulkoseinän ikkunat ovat osittain avattavissa. Ylimpien kerrosten vinossa osassa, kerroksissa 13–16, osassa asuntoja on oma terassi. –Rakennusten yläosa on viistoa seinää, siellä ei tavallaan ole kattoa ollenkaan. Sinne muodostuu terassimaisia koloja, joita on näissä ylimpien kerrosten asunnoissa, Sulankivi kertoo. Lamellin eli toimistotalon katolla 8. kerroksessa on myös asukkaiden käyttöön tarkoitettu kattopiha. Omalla tontilla Huoneistoissa on vesikiertoinen lattialämmitys ja viilennys. Asuntojen koot vaihtelevat 22 neliömetrin yksiöistä 86 neliön saunallisiin, neljän huoneen ja keittiön asuntoihin. Pienissä asunnoissa ei ole omia saunoja. Saunaa ei ole myöskään taloyhtiössä. Hinnastoja ei ole vielä julkaistu, mutta Sulankiven mukaan asuntojen neliöhinta tulee noudattamaan Tampereen keskusta-alueen normaalia uudistuotannon hintatasoa. Yhtiöt ovat omatonttisia. Tontin osuus sisältyy automaattisesti asuntojen hintaan. Ensimmäisen tornin rakentaminen alkaa toimistorakennuksesta huhtikuussa 2019, eli suunnilleen samaan aikaan kuin siinä kiinni olevan Areenankin rakentaminen. Torniosan arvioitu valmistumisaika on loppuvuodesta 2020. –Se valmistuu vaiheittain toimiston kanssa. Osa on valmiina vasta 2021, kun Kasinokin valmistuu samaan rakennukseen. Koteja city-ihmisille Toinen eteläkannen torneista on nimeltään Asunto Oy Tampereen Kannen Opaali. 16-kerroksiseen tornitaloon tulee 158 asuntoa. Talon arvioitu valmistumisaika on kevät 2021. Minkälaiset ihmiset muuttavat Kannen torneihin, eli kenelle ne on suunniteltu? –Cityihmiset, olivat he sitten nuoria, keski-ikäisiä tai iäkkäämpiä. Keskusta-asuminen houkuttelee, Sulankivi sanoo. Paikalla kävi noin 600 ihmistä, kun uutta asuinaluetta esiteltiin lauantaina Kannen vierailijakeskuksessa. –Kiinnostusta asuntoihin tuntuu olevan. Nimiä kirjoiteltiin jo ylös. Riittääkö kysyntää? Tampereelle on viime vuosina valmistunut tai valmistumassa paljon kovan hintatason uudistuotantoa, esimerkiksi Ranta-Tampellaan. Riittääkö näin kalliille asunnoille kaupungissa kysyntää? –Tällaisille asunnoille on ollut paljon patoutunutta kysyntää. Me uskomme, että nämä kiinnostavat myös Tampereen ulkopuolelta tulevia ostajia. Toki olemme varautuneet myös siihen, että välillä kaupankäynti voi kestääkin. Monia mietityttää tornitalojen turvallisuus esimerkiksi tulipalon sattuessa. –Suomessa ollaan näissä asioissa edelläkävijöitä. Paloviranomaiset ovat olleet aktiivisesti mukana jo rakennusten suunnitteluvaiheessa. Myös Sorin sillan pohjoispuoliselle kannelle tulee kolme tornitaloa. Pohjoisesta kannesta ei ole vielä tehty investointipäätöstä. Pohjoiskannelle siirrytään siinä vaiheessa, kun eteläkantta aletaan saada valmiiksi vuonna 2021.