Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Jari-Matti Latvala ja Sébastien Loeb hurjassa sekuntitaistossa – Monten voitto kahden kauppaa

Vanha mestari Sébastien Loeb taistelee tiukasti palkintopallipaikasta MM-rallikauden avauskisassa Monte Carlossa. Hyundai-kuski Loeb lähtee rallin päätöspäivään kolmannelta sijalta, noin kaksi sekuntia Toyrotan Jari-Matti Latvalaa edellä. –Yritin painaa, yritin tulla niin kovaa kuin kykenen. Tuntui, että meillä oli ihan hyvä veto, mutta minulla on yhä hieman aliohjautuvuutta, Latvala sanoi maalissa. –Toivottavasti saamme kuivat olot, jotta voin laittaa täydet sliksit alle. Loeb nauttii sekuntitaistosta Latvalaa vastaan. –Tuntuma autoon alkaa olla hyvä, pystyin painamaan vähän rajummin. 44-vuotias yhdeksänkertainen maailmanmestari tuntuu yhä haikailevan voittokamppailuun. –Taistelemme nyt kolmossijasta. Edessämme on kaksi kaveria voittokamppailusta, mutta OK, nautin kilvanajosta. Citroenin Sébastien Ogier ja Hyundain Thierry Neuville ovat omilla teillään kärjessä noin kaksi minuuttia muita nopeampina. Päätöspätkän nopein oli virolainen Ott Tänak , joka on jäänyt tallikaveristaan Latvalasta 15 sekunnin päähän. Ogieria harmitti päätöspätkän tulos. –Toyota oli vielä nopeampi. Puristin todella kovaa. Nyt on hieman kuivempaa, joten voin ottaa enemmän riskiä. Tämä on todella intensiivistä! Ogier sanoi etapin maalissa. Sunnuntaina ajetaan vielä kolme erikoiskoetta.