Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Hypermarkettien kokoluokkaa olevat kasvihuoneet eivät sovi Kokemäenjoen kulttuurimaisemaan

Valtakunnallisesti merkittävän kulttuuriympäristön avointa maisemaa ei voi rakentaa umpeen. Tällaiseen ratkaisuun päätyi Turun hallinto-oikeus käsitellessään valitusta, joka koski Huittisten ympäristö- ja lupalautakunnan päätöstä myöntää poikkeuslupa kymmenien kasvihuoneiden rakentamiseen peltoaukealle Huittisten Karhiniemelle. Lautakunnan päätöksestä valitti toistakymmentä tilan naapuria, jotka katsoivat kasvihuoneiden aiheuttavan maisemahaittaa sekä mahdollisesti lähikiinteistöjen arvon alenemista. Naapurien mielestä ongelmana on lähinnä rakennelmien määrä ja koko, ne antavat valittajien mukaan Karhiniemelle teollisuusalueen leiman. Kokemäenjoen kulttuurimaisemaan nousseita rakennelmia kutsutaan kasvutunneleiksi, mutta kun ne ovat yli neljä metriä korkeita, kuvaa sana kasvihuone paremmin niiden olemusta. Jotain jokirantamaisemassa näkyvästä rakennusmassasta kertoo se, että luvan mukaan pelloille sai rakentaa 40 kasvihuonetta, jotka vastaavat pinta-alaltaan miltei neljää hypermarkettia. Karhiniemelle nousseissa kasvihuoneissa viljellään mansikoita. Paikallinen marjatila pyrkii pidentämään satokautta käyttämällä muovikatteisia kasvutunneleita, joista osaa lämmitetään. Näin mansikoiden satokausi pitenee neljään kuukauteen. On ymmärrettävää, että marjanviljelytila haluaa laajentaa tuotantoaan. Lämmitettävien kasvihuoneiden käyttäminen lienee ainoa tapa pidentää kasvukautta Suomen oloissa merkittävästi. Yrityksellä on paikkakunnalla huomattava työllistävä merkitys. Tuotannon kehittämisessä kasvihuoneita rakentamalla ei ole moitittavaa. Tässä tapauksessa paikka vain on väärä, muovihuoneet – tai yleensä tämän kokoluokan rakennelmat – eivät sovi avoimeen kulttuurimaisemaan, joka on määritelty koko Suomen oloissa merkittäväksi. Jos lupa jäisi voimaan, kasvihuoneet ja niitä ympäröivät tuuliaidat saisivat jäädä maisemaan pysyvästi. Naapureita tuskin lohduttaisi se, että tunneleissa olisi muovikate vain valoisana vuodenaikana. Rakennelmista tulisi pysyvä haitta. Siksi poikkeusluvan kumoaminen on perusteltua. Kulttuuriympäristö ansaitsee suojelun, myös maaseudulla.