Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Lukko jäi toistamiseen peräkkäin ilman maaleja – Tappara lisäsi ahdinkoa

Tapparan tammikuun voittoputken aikana mainion vireen löytänyt Anton Levtchi kohautti jälleen Liigassa Tampereen Hakametsässä, kun isännät kaatoivat Lukon 2–0 torstaina. Levtchi alusti Jan-Mikael Järvisen avausmaalin kieputtamalla solmuun kolme Lukko-pakkia ja vielä kaupan päälle maalivahti Oskari Setäsen . – Luulin, että minulle olisi auennut tyhjä maali, mutta Setänen oli hyvin mukana. Laitoin sitten silmät kiinni sinne päin, ja onneksi oli "Miksa" takatolpalla, Levtchi kertasi tähtihetkeään. Tapparan laitahyökkääjä on kerännyt tammikuun yhdeksässä ottelussa tehot 0+8 ja sai torstaina komennuksen Tapparan ykkösnyrkkiin Järvisen ja Kristian Kuuselan kanssa. –Silloin kun kulkee, niin kulkee. Olen ennenkin sanonut, että tykkään mieluummin syöttää kuin tehdä maalin, Pavel Datsjukin syöttöjä videoilta kelaillut Levtchi myönsi. Liigan kuudentena oleva Lukko on voittanut tammikuun peleistään vain kaksi, mutta iso kuva ei päävalmentaja Pekka Virtaa huolestuttanut. –Pelin rakenteessa ei ollut tänäänkään mitään. Pikkuisen oveluutta kaivattiin ylivoimalla ja maalipaikoissa, Virta totesi.