Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

2-vuotiaan Julenin pelastusoperaatio alkoi, ensimmäiset kaivosmiehet alas kuiluun – ”Tänään on viimeinen yö, jonka hän on tuolla alhaalla”

Operaatio pääsi vihdoin alkamaan tänään torstaina illalla, kun kaksi ensimmäistä kaivosmiesten pelastamiseen erikoistunutta kaivosmiestä laskettiin 60 metrin syvyyteen. Miehet lähtivät laskeutumaan alas kello 18.50 Suomen aikaa metallikapselin avulla. Miehet työskentelevät 40 minuutin jaksoissa. He kaivavat käsin ja hakuin neljän metrin pituisen vaakatunnelin Julenin luo. Työ on vaarallista ja raskasta, sillä maaperä on kovaa. Paikalla on kaikkiaan kahdeksan erikoismiestä. Tunnelin uskotaan olevan valmis viimeistään 24 tunnin kuluttua. Jos kaikki menee hyvin, Julenin luo päästään jo 10 tunnin kuluessa, kaivosasiantuntija Santiago Suárez arvioi El Mundo -lehdessä. – Tänään on viimeinen yö, jonka Julen on tuolla alhaalla. Vanhemmat ovat pyytäneet minua kertomaan, etteivät ole menettäneet toivoaan, Julenin perheen edustaja sanoi El Mundo -lehdelle. Julen Rosello putosi 110 metriä syvään porausreikään toissa sunnuntaina. Lapsesta ei ole saatu elonmerkkejä tämän jälkeen. Porausreiästä on löydetty vain pojan hius ja karkkipussi. Julen yritetään pelastaa porausreiän viereen poratun kuilun kautta. Kuilu porattiin 60 metrin syvyyteen, josta eteenpäin erikoismiehet kaivavat tunnelin lapsen oletetun löytymispaikan luo. Kuilun putkitus tuotti ongelmia, ja se jouduttiin tekemään kahteen kertaan. Torstaina aamulla kaikki alkoi olla valmista pelastusoperaatiota varten ja illalla kaivosmiehet pääsivät viimein laskeutumaan alas. Illalla kello 21.30 Suomen aikaa Totalánissa alkoi yömessu, jonne ihmiset kokoontuivat osoittamaan tukensa Julen Rosellón perheelle. Julenin vanhemmat ovat ”vahvoja” ja kohtaavat pelastusoperaation viimeisen vaiheen ”hyvin voimakkaina”, perheen tukija, itsekin lapsensa menettänyt Juan José Cortés kertoi El País -lehdelle. – He ovat kertoneet minulle, etteivät he ole missään vaiheessa luopuneet toivosta. Vanhemmat eivät ole Cortésin mukaan olleet suorassa yhteydessä kahdeksaan kaivosmieheen, jotka nostavat nyt heidän poikaansa ylös porausreiän syvyyksistä. Lähteet: El Mundo, El Pais, Sur