Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine

Huikealle vesipallotrillerille katkera loppu – ”Pitkä tie on kuljettu seuran ensimmäisenä juniorijoukkueena”

Porin Senttereiden lähes täydellinen kausi päättyi lopulta pettymykseen. Kuka paiskasi pallon maisemiin, kuka taas vain mietti syntyjä syviä. Jokainen reagoi tappioon omalla tavallaan. Espoolainen Cetus teki sen, minkä porilaisjoukkue on joutunut kokemaan jo aiemminkin. Suomen mestaruus karkasi sittenkin. –Peli oli B-juniorisarjaan erittäin kovatasoinen ja laadukas. Tällä kerralla eivät vesipallojumalatkaan olleet puolellamme, päävalmentaja Ilkka Lehti harmitteli. Pettymyksen karvaus ei poista kuitenkaan tosiasiaa siitä, että junioreiden finaalitapahtuma päättyi arvoiseensa huipennukseen. Lähes täysi katsomo huolehti enimmäkseen Senttereiden kannustamisesta, tuomareiden painostamisesta ja kaikesta, mitä vain porilainen yleisö voi parhaimmillaan tarkoittaa, ehdottoman positiivisessa merkityksessä. Altaassa oli vastakkain kaksi huippujoukkuetta. Cetuksen 5–4 (0–4, 1–0, 2–0, 2–0)-voittoon päättynyttä SM-finaalia voi kuvailla poikkeuksellisen tasaisena otteluna. Runkosarjan aikana Senttereiden ainoa tappio tuli juuri finaalivastustajaa vastaan. –Maalivahti Jimi Lähteenmäki piti meitä pystyssä tiukkoina hetkinä. Hyökkäyspäässä vastaavasti ratkaisumme eivät olleet riittävän laadukkaita, Lehti totesi. Sentterit sai B-junioreiden finaaliin unelma-alun ja johti ensimmäisen neljänneksen jälkeen jo 4–0. Kahteen viimeiseen erään kotijoukkue ei enää onnistunut maalinteossa, jolloin koko pelin voittaminen on äärimmäisen hankalaa. Cetus nousi maalin kerrallaan ensin tasoihin ja viimeisen neljänneksen lopulla ohi. –Tämä oli nyt neljäs kerta, kun Cetuksen kanssa käy näin, joten kirpaisee pahasti. Olisimme ansainneet toisenlaisen tuloksen, ja jokainen on tehnyt töitä menestyksen eteen, Senttereiden kapteeni Samuel Fält kertasi. Fält oli itse yksi kovan onnen sotureista. Tunnollinen ja tehokas joukkueen kapteeni joutui katsomaan suuren osan ottelusta altaan reunalta virhetilin täyttymisen vuoksi. Esimerkin näyttämistä olisi tarvittu altaan puolella. Fält on yksi kolmesta hopeajoukkueessakin olleesta seuran ensimmäisen juniorijoukkueen jäsenestä. Muut ovat Olavi Latostenmaa ja Lasse Harju . –Seitsemäs vuosi tulee nyt täyteen. Kolmestaan aloitimme lasten altaassa, ja niistä ajoista olemme kulkeneet pitkän tien tähän asti, Fält hymähti. Vaikka finaalin tulos ei ollut toivottu, yksittäinen tappio ei vähennä porilaisseuran tekemän työn arvoa. Nuorissa on tulevaisuus aivan kirjaimellisesti, sillä hopealle taipunut nippu suunnittelee tulevalla kaudella paluuta miesten sarjaan. –Tätä tappiota täytyy nyt sulatella. Kesäkuussa suunnitellaan tulevaa kautta tarkemmin, mutta miesten sarjasta on jo puhuttu. Kesäharjoittelumme on todella hyvällä tasolla, sillä Jan Tarkkio ja Juha Kangasniemi vetävät fysiikkatreenit ammattimaisesti, Lehti totesi. –Vaikka aika aina kultaa muistoja, omaan pelaajauraani verrattuna nämä pojat pelaavat laadukkaampaa vesipalloa. Porissa on tehty hyvää työtä, ja juniorivalmennuksessa pystymme tekemään hyvää yhteistyötä eri ikäluokkien välillä. Ville Aaltonen Samuel Fält (C) Lasse Harju Sakari Hellesuo Justus Hilaja Kasper Kataja Joni Kortteus Olavi Latostenmaa Jimi Lähteenmäki Miska Pitkäranta Auroora Tanninen Tuomas Tuominen Akseli Ylikoski Valmentajat: Ilkka Lehti, Mikko Jönkkäri Ottelun ratkaisu: Finaalin alkupuolella Sentterit onnistui omissa maalipaikoissaan, ja maalivahti Jimi Lähteenmäki sekä tiivis puolustus hyydyttivät sarjan parhaimpiin pelaajiin lukeutuvan Juho Ryhäsen maalivainun. Juuri Ryhänen kuitenkin iski viimeisen neljänneksen kaksi osumaa, tasoituksen ja Cetuksen voittomaalin.