Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Kun 14-vuotias raumalaispoika surmasi kaksi luokkatoveriaan, aikuiset pakottivat lapset kokemaan helvetin uudelleen – "Opettaja alkoi kirjoittaa läsnäolijoita ylös. Sitten pamahti"

Sydäntalven pimeä kahdeksan aamu on koululaisen kestävyyskoe. Mieli on jäänyt sänkyyn nukkumaan, mutta keho pakottaa aamiaista sisäänsä ja lähtee raahautumaan opintielle. Ulkona on liian kylmä, bussi ajaa pysäkin ohi nenän edestä. Suomen kielen sijamuodot jäivät lukematta kotona. Raumanmeren yläasteen kahdeksasluokkalaiset vääntäytyivät äidinkielen tunnille kello 7.55 aikoihin. Oli tammikuun 25. päivä vuonna 1989. Myöhästely ei käynyt noin vain päinsä, sillä opettaja merkitsi poissaolot tarkasti muistiin päiväkirjaansa. Luokassa oli tietenkin keskusradio - sellainen seinään kiinnitetty kaiutin, jonka saattoi kytkeä päälle tai pois. Koulupäivään kuului aamunavaus, jonka opettaja tai jännittynyt oppilas pitivät puhumalla opettajanhuoneessa mikrofoniin. Puhe soljui radiosta, ja oppilaat yrittivät parhaansa mukaan ottaa kaiken irti viimeisistä sallituista minuuteista puolinukuksissa. Kaksi aamuvirkkua oppilasta jutteli keskenään. Opettaja komensi heitä. Luokan istumajärjestys oli vastikään laitettu uusiksi. Eturivissä istuivat vierekkäin kaksi 14-vuotiasta poikaa: Sampsa ja Mika. Sampsa näki, miten Mika kaiveli laukkuaan hänen vasemmalla puolellaan. Edessä opettaja teki muistiinpanoja. Mika otti esiin isänsä pistoolin ja ampui kaksi koulutoveriaan kuoliaaksi. Hirvittävällä tavalla päättyneestä aamunavauksesta tulee perjantaina 25. tammikuuta kuluneeksi tasan 30 vuotta. Sanatonta kauhua Sampsa Simpanen , nyt 44, on muiden luokassa olleiden tavoin kantanut tapahtumia ja niiden seurauksia harteillaan koko elämänsä. Suomen ensimmäiselle kouluammuskelulle ei ollut pitkään aikaan sanoja, tunteita tai muotoa. Se vain tapahtui, eikä sellaista ollut koskaan aiemmin kenellekään käynyt. –Opettaja alkoi kirjoittaa läsnäolijoita ylös päiväkirjaan. Se ei ollut vielä tietokoneaikaa todellakaan. Sitten pamahti. Ensimmäisen kerran, Simpanen kertaa vielä tilannetta. Mikan pistooli ei ollut lauennut ensimmäisellä yrittämällä. Ei toisellakaan, eikä kolmannella. Sitten poika läppäsi asetta reiteensä, nousi seisomaan ja ampui. Simpanen näki vierestä, kuinka Mika surmasi kaksi luokassa ollutta poikaa. Kolmas laukaus haki luokasta poistunutta pakenijaa. Muistikuvan mukaan poika kompastui ennen laukausta ja kaatui pois luodin tieltä. Aikuisena mieli on hiljalleen löytänyt oikeat ilmaukset tapahtumille. Simpanen käyttää sanoja ”sokkitila” ja ”paniikki”. Lapset juoksivat luokasta ilman määränpäätä - Simpanen oman muistikuvansa mukaan yhtenä viimeisistä. Hän ei pysty kuvailemaan, miksi ylipäätään ymmärsi paeta. –Lähinnä siksi, kun muutkin juoksivat. Näin, miten kaveri makaa maassa. Verta oli lattialla, ja sitä tuli järjettömän paljon. Se oli vaistonvaraista: pois täältä. –Mika meni luokan taakse, jossa ampui toisen. Hän kaatui maahan ja yritti suojata itseään repulla. Mika ampui hänet repun läpi. Ammutut pojat kuljetettiin sairaalaan, mutta heidän eteensä ei ollut enää mitään tehtävissä Itku ryöppysi sohvalla Oppilaan tuntomerkit: Noin 160-165 cm mittainen, tummat suorat hiukset, päässä tummasankaiset silmälasit. Pukeutunut: siniseen toppatakkiin, missä vihertävät hihat, vaaleanharmaisiin toppahousuihin tai sinertäviin farkkuihin. Luokan pulpetit olivat hujan hajan. Rikospoliisi poimi paikalta kaksi 7,65 millin hylsyä. Mika lähti karkuun. Luokasta poistuessaan Simpasen viimeinen näköhavainto oli kohti takaovea pakeneva ampuja. Myöhästyneenä ja ällistyneenä alkoi vuorostaan suomalainen yhteiskunta mennä sokkiin. Oli selitettävä, mitä oli tapahtunut ja miksi, mutta kukaan ei tiennyt, mistä aloittaa. Arkistoista käy ilmi, että keskustelusta oli tuleva vaikea ja kipeä. Samaan aikaan hyökkäyksen nuorten silminnäkijöiden tuska alkoi purkautua. –Muistan, että olin koko päivän sohvan nurkassa itsekseni ja itkin. Muistan, että itkin koko loppupäivän, Simpanen kertoo. –Oli ilman muuta selvää, että ennen kuin Mika saadaan kiinni, kukaan luokkalaisistamme ei mene ulos. Poliisi otti Mikan kiinni Eurajoella kello 17 iltapäivällä. Poika oli vain kävellyt koko päivän, sanojensa mukaan rautatiealueella ja metsässä. Painajaiset tulivat perässä Raumanmeren yläasteen oppilaat ja henkilökunta olivat ennenkuulumattoman vakavassa kriisitilanteessa, mutta yhteiskunnan kyky reagoida asianmukaisesti 14-vuotiaan lapsen tekemään veritekoon vaikutti olemattomalta. Simpanen on nykyään 11-vuotiaan pojan isä. Siihen peilaten hän ei ikinä haluaisi ottaa vastaavan tragedian jälkihoitoa vanhemman vastuulle: traumaattisessa tilanteessa ammattipsykologi on ainoa vaihtoehto. Pelkkä äidin- tai isänrakkaus ei riitä. Raumanmeren koulun tapauksen jälkihoito oli summittaista ja itse kunkin uhrin vastuulla, Simpanen kokee, vaikka hänen itsensä kävi verraten hyvin. –Minulla oli siinä mielessä hyvä tilanne, että vanhempani ja äitipuoli laittoivat minut terapiaan. 1980-luvulla sellaisesta ei puhuttu todellakaan avoimesti - eivät aikuiset, saati sitten lapset. Poika kävi koulupsykologin puheilla liki kaksi vuotta. Vaikutukset heijastuivat mieleen vielä paljon kauemmin. –Sitä myrskyä ei voi sanoin kuvailla, mitä se elämään toi. Se oli järkyttävää. –En muista kauheasti seuraavista ajoista, mutta muistan, että painajaiset tulivat 11 vuotta myöhemmin. Ajattelin jo, että se on menneisyyttä. Olin monena yönä siinä samassa luokassa uudestaan, mies muistelee. Arvoton näytelmä Kaupungin ja koulun vastuulla oli auttaa kriisissä, ja kyllä tahot kerran yrittivätkin. Simpanen muistaa, miten luokkaan käveli psykologeja, jotka olivat keränneet nimeäkin metodeineen. Uhrien mielestä seuraavat tapahtumat olivat lähinnä irvokkaita. –Anteeksi kielenkäyttöni, mutta sen läpi käyminen oli helvettiä, Simpanen kertoo. Aikuiset pakottivat nuorison samoille istumapaikoille kuin ampumistilanteessa. Näyttelijät esittivät Mikaa ja vainajia. Tilanne pysäytettiin, ja lasten piti keskustella, mitä mikäkin kohta tarkoittaa. –Tytöt itkivät. Jätkät olivat, että mitä ihmettä täällä tapahtuu. Olimme kaikki sekaisin jo muutenkin, saati sitten, että joudumme näyttelemään uudelleen yhden elämämme traagisimmista hetkistä. Simpasen mukaan psykologien näkökulma ei tullut esiin missään vaiheessa. Tilaisuudesta ei ollut ainakaan apua, mutta nuoret eivät uskaltaneet kyseenalaistaa sitä. –Aivan käsittämätöntä kuraa, mitä jouduimme luokkana käymään läpi. Keskustelu kiusaamisesta Mika tunnusti poliisille, että hän tappoi kaksi poikaa. Esitutkintamateriaaleihin kirjattu kuulustelukertomus on kylmän asiallinen. Ampuminen vaikutti suunnitellulta. Teon oli määrä kohdistua juuri surmansa saaneisiin poikiin: Se, että päädyin siihen mitä olen nyt tehnyt, johtuu siitä, että [uhri], jonka kanssa olen käynyt koulua yli 7 vuotta, on kahta ensimmäistä luokkaa lukuun ottamatta kiusannut minua. Kiusaamista on kitketty ja kitketään yhä monin kasvatuksellisin keinoin, jopa poliisityöllä, mutta Simpanen on sitä mieltä, ettei Mikan tapauksessa tällainen ennaltaehkäisy olisi välttämättä ollut mahdollista. Kiusaaminen saattoi ajaa pojan kamalaan tekoonsa, mutta syitä piili myös syvemmällä. Julkisuudessa etsittiin teon jälkeisenä päivänä kuumeisesti erilaisia taustavaikuttimia. Moni asiantuntija pohti oppilashuollon puutteita, mutta myös lennokkaampia teorioita esitettiin: psykologian apulaisprofessori väitti Iltalehdelle, että syypää oli televisio - ilman sen turmelevaa vaikutusta Raumanmeren yläasteen surmatut nuoret olisivat saaneet elää. Pian julkinen keskustelu alkoi keskittyä kiusaamiseen ja uhrien tekoa edeltävään käytökseen. Koulun rehtori puolustautui puuttumattomuussyytöksiltä ja sanoi pitävänsä ennenkuulumattomana, että kiusaamista olisi tapahtunut. Ainakaan se ei ollut tullut opettajien tietoon. Kouluammuskelijan esittäminen kiusattuna uhrina uhkasi lähteä mediassa laukalle. Iltalehti kirjoitti vuonna 1989 kriittiseen sävyyn siitä, miten lehtien yleisönosastoilla julkaistiin ”väkivaltaisia ratkaisuja ymmärtäviä kirjoituksia, joissa sympatiaa suotiin ampujalle ja kerrottiin ajatellun aseeseen tarttumista koulukiusaamisen ratkaisumallina”. Myöhemmin vallalle jäi käsitys, ettei kiusaaminen ollut ampumisen perimmäinen syy. Oikeuden asiakirjoissa esiin nousevat mielenterveyden ongelmat. Mika tuomittiin korvaamaan reilut 100 000 markkaa korvauksia. Ampuja ei ollut ikänsä takia rikosoikeudellisessa vastuussa, mutta raastuvanoikeus kommentoi hänen toimineen psyykkisessä häiriötilassa. Mikan vanhemmat eivät olleet oikeuden mukaan välillisestikään syyllisiä tapahtuneeseen - ja samaa mieltä on Simpanen 30 vuotta myöhemmin. Elossa ja ulkomailla Simpanen ei ole pitänyt Mikaan yhteyttä eikä tiedä, missä hän on. Iltalehden tietojen mukaan hän asuu ulkomailla. Voiko uhri toivoa, että ampuja pystyy elämään surmatekojensa kanssa? Simpanen ei osaa antaa yksiselitteistä vastausta ja lisää, ettei välttämättä haluakaan tietää totuutta. –Toivon, että hänen mielensä on niin järkkynyt, että hän ei ymmärrä, mitä hän on tehnyt. Tietyllä tavalla olisi itselleni helpotus, että hän olisi syyntakeeton. –Jos hän ymmärsi, mitä on tehnyt, se tulee olemaan hänen tekonsa. Hänen on kannettava sitä koko loppuelämänsä. Eikä pelkästään hänen, vaan koko hänen perheensä. Se oli heille suunnattoman tuskaista aikaa. Muistot Raumanmeren yläasteen painajaismaisesta aamunavauksesta ja sen jälkipyykistä nousevat yhä Simpasen mieleen, vaikkapa tutun nimen esiintyessä sosiaalisessa mediassa. Simpasen mukaan tragedia tulee aina olemaan osa silminnäkijöiden elämää, yhteinen nimittäjä. –Onko siitä päästy yli? En tiedä. Silloin tehtiin paljon virheitä jälkihoidon kanssa. Siitä ei todennäköisesti pääse ikinä yli, mutta sen kanssa on opittava elämään. Mikan nimi on muutettu. Näin yhteiskunta on muuttunut • Aselaki on tiukentunut useita kertoja vuodesta 1998 alkaen. Säilytyskaapit ovat tulleet pakollisiksi, lupamenettely ja käsiaseiden valvonta ovat kiristyneet. • Törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelu kriminalisoitiin 2010-luvun alkupuolella. Rikosnimike on päästänyt poliisin tekijöihin kiinni jo ennen rikosta. Oikeuskäytäntö on alkanut muodostua. • Lääkäri on velvoitettu ilmoittamaan poliisille, jos vastaan tulee aseluvallinen potilas, joka vaikuttaa sopimattomalta aseen hallussapitoon. • Keskusrikospoliisilla on oma toimintaryhmänsä uhkatilanteisiin. Tutkittuja tilanteita oli jo vuonna 2017 vähintään kymmeniä . Myös paikalliset poliisilaitokset ja suojelupoliisi työskentelevät ehkäistäkseen mahdollisia joukkoväkivallantekoja. Tuskan kanssa ei tarvitse olla yksin • Kenenkään ei pidä joutua koulukiusaamisen kohteeksi, ja kiusaaminen voi täyttää rikoksen tunnusmerkistön. Yli 15-vuotias kiusaaja voi joutua tuomituksi oikeudessa. • Elleivät koulu tai aikuiset auta, kiusaamiseen voi saada apua muun muassa kaupungin sosiaaliviranomaiselta, Mannerheimin Lastensuojeluliitolta tai Suomen Mielenterveysseuralta . • Jos koet vakavaa masentuneisuutta tai itsetuhoisuutta, apua on tarjolla myös välittömästi. MLL:n lasten ja nuorten puhelimeen (116 111) voi soittaa ma-pe kello 14-20 ja la-su kello 17-20. Vielä laajemmin on auki Mielenterveysseuran nuorille suunnattu chat-palvelu .