Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Eläinten lannasta energiaa tomaatinkasvatukseen – Biokaasuvoimala hakee ympäristölupaa tomaattikasvihuoneiden viereiselle tontille

Biogas Energy tmi hakee ympäristölupaa biokaasuvoimalan rakentamiseen Ulasoorin Agrifuturan tomaattikasvihuoneiden viereiselle tontille. Biokaasulaitoksen kapasiteetti olisi 19 600 tonnia vuodessa ja sen päätarkoitus tuottaa metaanipitoista biokaasua energiaksi, lämmöksi ja polttoaineeksi. Biokaasulaitoksesta saatava nettoenergiamäärä olisi noin 9 000–10 000 megawattituntia vuodessa. Voimala palvelisi kasvihuoneita, mutta optiona on myös biokaasun käyttö Pori Energia Oy:n Ulasoorin voimalaitoksella. Biokaasulaitoksen yhteyteen olisi mahdollisuus rakentaa myös liikennekaasun jakelupiste. Kaasuntuotantoon käytettävistä raaka-aineista enin osa olisi nautojen sekä sikojen liete- ja kuivalantaa. Lisäksi laitos varautuisi vastaanottamaan panimomäskiä, maitolaktoosia, leipomoiden ylijäämämateriaalia, turvetta sisältävää siipikarjan lantaa, perunan kuorimassaa ja vihermassaa sekä elintarviketeollisuuden rasvakaivolietteitä. Kaasutusprosessi itsessään on täysin suljettu prosessi eikä se lupahakemuksen mukaan aiheuta hajuhaittoja ympäristöön. Hajuhaittoja aiheuttavien syötteiden vastaanotto laitoksella tapahtuisi suljetussa alipaineistetussa hallitilassa.