Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Poliisi on päässyt kuulemaan Arabianrannan pienen murhauhrin omaisia — Tapahtumien kulku ja teon mahdollinen motiivi tarkentunut

Helsingin Arabianrannassa jouluaattona tapahtuneen lapsenmurhan tutkinta on edennyt, tiedottaa Helsingin poliisi. Seitsemänvuotiaan siskonpoikansa surman tunnustanut 36-vuotias mies on edelleen vangittuna. Helsingin käräjäoikeus on määrännyt hänet mielentilatutkimukseen. Poliisi kertoo kuulustelleensa nyt kaikki uhriksi joutuneen lapsen perheenjäsenet. Lisäksi poliisi kertoo kuulleensa useita todistajia. Tällä hetkellä poliisi odottaa teknisen rikostutkinnan tuloksia. Näistä selviää muun muassa se, oliko siskonsa pojan surmaamisen tunnustanut mies tekohetkellä päihtynyt. Poliisi uskoo vankasti, että 36-vuotias mies tappoi myöhään jouluaattoiltana 7-vuotiaan pojan Helsingissä Arabianrannan kaupunginosassa. Rikos tapahtui yksityisasunnossa, jossa asui epäillyn sisko perheineen. Poliisin mukaan mies oli kylässä sukulaisperheen luona. Tutkinnanjohtaja Kirsi Kanth kertoi epäillyn vangitsemisoikeudenkäynnin jälkeen, että tapahtumat alkoivat vyöryä asunnossa aivan yllättäen. Rikosta ei edeltänyt minkäänlainen uhkailu tai muu outo käytös. Epäilty on vedonnut esitutkinnassa harhoihin ja pyysi itse mielentilansa tutkimista jo esitutkinnan aikana. Syytteen nostamisen määräpäivä oli aiemmin määrätty maaliskuun alkuun. Poliisin mukaan mielentilatutkimus tulee kuitenkin viivyttämään esitutkinnan valmistumista. –Syyttäjä tulee hakemaan määräajalle jatkoa. Uutta päivämäärä ole vielä tiedossa, mutta todennäköisesti se tulee olemaan myöhemmin keväällä, toteaa tutkinnanjohtaja, Kanth toteaa tiedotteessaan. Poliisi on kuulustellut epäiltyä yhden kerran. Seuraavan kerran poliisi aikoo kuulustella miestä esitutkinnan loppuvaiheessa. –Hänen kuulemisensa ennen sitä ei ole tarkoituksenmukaista. Tapahtumien kulku on tarkentunut esitutkinnan aikana, mutta emme voi avata sitä tai teon mahdollista motiivia julkisuuteen aiempaa tarkemmin ennen kuin olemme kuulustelleet epäiltyä, Kanth perustelee. Aiemmin Kanth on kertonut, että mies saapui siskonsa perheen luokse kylään myöhään jouluaattoiltana. Perheen lapset olivat jo nukkumassa rikoksen alkaessa. Lasten lisäksi asunnossa olivat paikalla perheen kaksi aikuista ja epäilty. Mies kävi pikkupojan kimppuun, ja teko ehti jo kerran keskeytyä. Ensimmäisessä hätäkeskuspuhelussa pyydettiinkin apua pahoinpitelytilanteeseen. Lapsi oli ensimmäisen hätäilmoituksen aikaan yhä elossa. Ilmeisesti perhe pakeni pahoinpitelijää rappukäytävään, koska mies sai siellä lapsen haltuunsa uudestaan. –Tämän jälkeen muu perhe jäi lukkojen taakse, ja mies lukittautui uhrin kanssa asuntoon. Pojan kuolema oli nopea, Kanth kuvaili medialle. Tutkinnanjohtaja Kanthin mukaan Arabianrannan henkirikosta tutkitaan murhana, koska se oli luonteeltaan tappoa raa'empi. Lisäksi teon kohteena on puolustuskyvytön lapsi.