Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Kuljettajat loukkaantuivat lievästi kahden henkilöauton kolarissa valtatie 12:lla Raumalla – pelastuslaitos joutui avaamaan toisen auton kylkeä

Kahden henkilöauton kolari sulki valtatie 12:n kokonaan noin tunniksi tiistaina iltapäivällä. Onnettomuuspaikka oli Lapista 1,2 kilometriä Euran suuntaan. Kolari sattui, kun henkilöauto tuli Kuljuntieltä Rauman suunnasta valtatie 12:ta ajaneen auton eteen. Molemmissa autoissa oli vain kuljettaja. Heidät kuljetettiin jatkohoitoon. Päivystävän palomestarin mukaan kumpikin selvisi kolarista ilman vakavia vammoja. Autot vaurioituivat pahoin. Toisen auton kylki jouduttiin avaamaan, jotta kuljettaja saatiin ulos. Satakunnan pelastuslaitos sai hälytyksen onnettomuuteen kello 13.56.