Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Matti Nykäsestä kirjoitettiin kanadalaislehdessä otsikko, joka oli täysin hatusta vedetty – Syy oli minun, tunnustaa Matti Kuusela

Matti Nykänen sukeltaa elämääni läpi sumun 28. helmikuuta vuonna 1982. Istun Aamulehden tupakansavun täyttämässä urheilutoimituksessa Sarankulmassa aloittelemassa iltavuoroa, kun vasta 18-vuotias Nykänen hyppää yllättäen MM-kultaa Oslossa. Urheilun päällikkö Urho Salo aavistaa, millainen legenda on syntymässä. Oikea mäkitoimittaja J-P Lammi on Oslossa, joten Salolla ei ole vaihtoehtoa: hän määrää minut lähtemään siltä istumalta Jyväskylään. –Menet Nykäsen kotiin, otat itse kuvat isästä ja äidistä, haastattelet, tulet takaisin ja teet jutun perheen riemusta huomiseen lehteen. Oho. Kiire tulee, kello on jo kolme. Mutta ei muuta kuin elämän ensimmäiselle isolle keikalle jännityksestä vavisten. –Jutun pitää olla valmis kello 22.45, Salo vielä muistuttaa ja ojentaa minulle 50 markan setelin. –Osta äidille jostain kukkia, hän sanoo. Äidille? Hän asuu Lappeenrannassa!? –Ei vaan Nykäsen äidille, huokaa Salo syvään. Ei muuta kuin ikivanhan Mazdan keula kohti Jyväskylää. Ihmeen kaupalla pääsen perille, löydän kukkakaupan (hyasintti), oikean kerrostalon ja uskallan soittaa ovikelloa. Otan ainutlaatuiset kuvat (filmirulla ei pyöri), juon kohteliaasti kahvia, saan äidiltä vähemmän profeetallisen kommentin: –Ikävähän Mattia on. Mutta toisaalta on luottavainen mieli, kun tuntee pojan. Ei se eksy mihinkään joutavaan. Jälkeenpäin on helppo hymyillä äidin sanoille. Mutta toisaalta: ne ovat täyttä totta. Äiti tunsi pojan, mutta ei sitä maailmaa, joka pikku-Mattia odotti. Mäkitoimittajana pääsin itse seuraamaan hulluutta läheltä – ja lisäämään siihen siivun itsekin. Calgaryn olympiakisoissa olin mukana toimittajaringissä, joka piiritti mäkimontussa kolmannen olympiakullan ottaneen Nykäsen. Pitkänä miehenä kuulin Nykäsen ensimmäiset sanat, ja kiiruhdin lähettämään niitä Suomeen. Paikallinen toimittaja äkkäsi minut ja pyysi kääntämään Nykäsen historialliset sanat englanniksi. Tein sen. "Where is my stuff?" eli "Missä on mun kamat?". Kanadalaistoimittaja näytti niin pettyneeltä, että lisäsin omasta päästä. "This is the happiest day in my life" – tämä on elämäni onnellisin päivä. Ja katso: seuraavan aamuna Toronto Sunin yli aukeaman levitetty otsikko Matti Nykäsen yllä komeili kultaisena: "The Happiest Day Of My Life." Näin niitä syntyy, myyttejä ilman omaa syytä. Lahden MM-kisojen 1989 jälkeen tiemme erkanivat ja lopulta jouduimme molemmat liian loitolle huippu-urheilun taikapiiristä, maailmasta, jota sitä maistanut ei voi korvata millään muulla. Nopeat autot, hitaat kirjat, säihkyvät kasinot, rattoisa seura ja viini – edes olut ei voi täyttää tyhjiötä, joka syntyy, kun urheilun viehätys haihtuu. Elää silti täytyy, vaikka väkisin. Matti Nykäsestä tuli viihdetaiteilija, minulle kävi vielä huonommin. Minusta tuli kulttuuritoimittaja.