Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Antti Rinteen sairausloma pitkittyy: sai Espanjassa sairaalabakteerin – Suomessa hoidettu myös sepelvaltimon tukosta pallolaajennuksella

Antti Rinteen (sd.) tilanne sairausloma pitkittyy ja Espanjassa hoito epäonnistui. Rinne kertoo Facebookissa tilanteestaan. –Toipilasaikani kestää pidempään kuin ensin arvioitiin. Syy pitkittyneeseen sairastamiseeni selvisi vasta Suomessa. Saadessani Espanjassa hoitoa keuhkokuumeeseen ei siellä jostain syystä tehty kaikkia suunniteltuja toimenpiteitä. Rinne kertoo, että vasta Suomessa sairaalahoidossa selvisi, että Espanjassa oli jätetty tekemättä varjoainekuvaus. –Vakavan keuhkokuumeen ohella minulle oli puhjennut samaan aikaan myös toinen terveysongelma, sepelvaltimon tukos –monelle suomalaiselle tuttu vaiva, Rinne kirjoittaa. –Suomessa tehtyjen tutkimusten perusteella hoitohenkilökunta suoritti sepelvaltimon pallolaajennuksen, joka olisi pitänyt suorittaa jo Espanjassa. Operaatio sujui normaalisti ja vointini on nyt selvästi parempi. Suomalaisen hoitohenkilökunnan arvion mukaan olisin mahdollisesti jo takaisin töissä, jos operaatio olisi tehty heti jouduttuani sairaalahoitoon Espanjassa. Rinne kertoo myös saaneensa tietää, että oli saanut Espanjassa myös sairaalabakteerin. –Olen iloinen siitä, että tutkimus tehtiin. Hoitohenkilökunnan mukaan minulla on vahva sydän. Myös keuhkokuumeesta toipuminen etenee hyvin. Uusimman lääkäriarvion mukaan sairausloma päättyy helmikuun loppupuolella.