Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Sydäntalven klassikkoleikki elää edelleen – kunhan auraajalla on ollut pelisilmää aamun lumitöissä

Lumiaura on tuupannut keskelle Kankaan koulun pihaa valtavan kasan. Se on täydellinen valkoinen puuterivuori, keskeltä tiiviiksi pakkautunut ja päältä tasainen lumikeko. Kun välitunti alkaa, ei ole epäselvää mitä seuraavaksi tapahtuu. Toppahousut sujahtavat pieniin jalkoihin ja täivaaran vuoksi takkien hihoihin sullotut pipot kaivetaan esiin. Ensimmäinen vuoren huipulla saa olla johtaja! Leikin idea on siis se, että nopeimmin lumikasan päälle kiivenneet saavat tuuppia kaikkia muita huipulle yrittäviä alas. Hikistä hommaa. Jos kiipeäjä onnistuu pääsemään ylös asti, saa hän jäädä huipulle. Välillä syntyy ruuhkaa ja huipulla olijat tuuppaavat yhden toisistaan alas. Ei auta muuta kuin kiivetä taas! Vuorenvalloitus on yksi talven parhaista leikeistä. Se vaatii täydelliset olosuhteet; todella paljon lunta, sopivan pehmeän lumikasan ja auramiehen, jolla on ollut pelisilmää aamun lumitöissä. Varsinaisia sääntöjä ei ole, mutta jokainen leikkiin ryhtyvä kyllä tietää, mitä on luvassa. Olin unohtanut tämän sydäntalven klassikon tyystin, kunnes eräänä päivänä hain poikani päiväkodista. Yllätyksekseni kolmevuotiaat seisoivat pienen lumikasan päällä ja kaatuilivat dramaattisesti huutaen sieltä alas. Ilmeisesti kuivaharjoittelua, koska ketään ei vielä tönitty. Huolestuin, kun näin verinaarmun pikkukaverin nenässä. Seuraavana päivänä tuttavapojalla oli vastaava kolhu silmäkulmassa. Kysyin, että tuliko vuorenvalloituksesta. Sain vastaukseksi veikeän hymyn ja nyökkäyksen. Olin hetken aikuinen, joka puhui lasten kieltä. Kaikki kiva kielletään aina kun joku loukkaa. Koulun pihassa ei enää sen välitunnin jälkeen saanut leikkiä vuorenvalloitusta. Tai aikuisten kielellä ilmaistuna ”kiivetä lumikasan päälle ja töniä ketään alas” koska ”kaikki täytyy päästää kiipeämään huipulle”. No mutta eihän siinä ole mitään järkeä! Leikittiin silti. Kielto johtui siitä, että minä olin tönäissyt Jussia vähän kovin ottein tai no, Jussin sanojen mukaan ”vetänyt turpaan”. Tämä oli kenties hivenen liioiteltua, mutta tosiasia oli se, että Jussia oli sattunut leikin tiimellyksessä ja se ei tietenkään ollut tarkoitus. Aikuisten maailmassa vuorenvalloitus oli siis karannut käsistä ja nyt koko hulluus tuli kieltää. Veeran ja Jussin kahina selvitettiin niin, että meidät molemmat kutsuttiin luokan eteen ja pakotettuina pyysimme toisiltamme anteeksi. Idiootti, ajattelin samalla. Ääliö, ajatteli Jussi minusta. Jotta tilanne olisi loppuun käsitelty, opettajan mielestä meidän tuli vielä sovinnon merkiksi halata toisiamme. Siis siinä koko luokan edessä. Olin totaalisen järkyttynyt. Jussi olisi saanut vaikka antaa lumipesut muiden katsellessa, mutta että halata. Yök. Laitoin kädet Jussin kaulan ympäri ja rutistin. Samalla minulta pääsi itku. Se oli niin kamalaa halata poikaa. Ihan kamalan kamalaa.