Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Karhut taipui Welhoille ja on häviämässä myös taistelun karsintapeikkoa vastaan – "Pääsimme nuolaisemaan voittoa, mutta emme maistamaan sitä"

Karhuille ennakoitiin vaikeaa kautta Salibandyliigaan nousun jälkeen, ja ennusmerkit ovat täyttyneet. Lauantain kotipeli SB Welhoja vastaan kuului klassisiin pakkovoittoihin, eikä rangaistuslaukauskilpailusta käteen jäänyt yksi piste juuri lämmittänyt porilaisjoukkuetta. Todennäköisesti Karhujen taival jatkuu liigapaikan karsintavaiheessa, sillä ero nimenomaan selviytymisviivan päällä olevaan Welhoihin kasvoi viiteen pisteeseen. Karhut raastoi, taisteli ja sinnitteli, mutta hävisi maalein 5–6 (2–1, 1–2, 2–2, 0–0, 0–1). Tarina oli tuttu. Karhuille liigapelit näyttivät taas kerran vaatimustasonsa. –Yrittämiseen ja taisteluilmeeseen olen kyllä tyytyväinen. Meillä on nyt takanamme kuudet treenit ja kolme peliä, joten ihmeitä ei olla ehditty tehdä, valmennusvastuun ottanut Juha-Petri Kujansuu muotoili. –Pelasimme voitosta, loimme maalipaikkoja siinä, missä vastustajakin. Jossain kohdassa vain maltti ja kärsivällisyys loppuivat. Täytyi valita pelitapa, mihin pelaajilla riitti virta. Edellisessä ottelussa Oilersia vastaan Karhujen viimeistely oli vaikeaa, mutta tällä kerralla tulosyksikkö kantoi vastuunsa. Tomi Jerkku osui kahdesti, Aaro Ollikainen , Juha Tikka sekä Benjamin Lepola kertaalleen. Rangaistuslaukauksista Karhuista osuivat Jerkun lisäksi Ville Salonen ja Juho Miilunpalo . Ongelmaksi muodostuivat hyödyntämättä jääneet mahdollisuudet. –Ylivoimamme on ollut heikkoa, vaikka kolmannessa erässä maali tulikin. Samoin ylivoimahyökkäyksemme ovat jääneet tehottomiksi, Karhujen ensimmäisen ja viimeisen osuman syöttänyt Salonen harmitteli. –Juuri näissä peleissä ylivoimilla on merkittävä rooli. Salosen mainitsemiin ylivoimahyökkäyksiin Karhut pääsi kolmannessa erässä kaksi kertaa. Toisella yrittämällä Welhojen Roni Tuonoselta vaadittiin näyttävä torjunta, kun taas ensimmäisellä kerralla porilaiset tuhlasivat itse oman mahdollisuutensa. –Pääsimme nuolaisemaan voittoa, mutta emme maistamaan sitä, Kujansuu totesi. Karhujen ja Welhojen kohtaaminen ei jättänyt paikalle saapunutta yleisöä tunteettomaksi. Lataus ei mennyt ylitse missään vaiheessa, mutta varsinkin toisessa erässä tunteet hieman lämpenivät. Salonenkaan ei välttele kulmavääntöjä, ja molempien joukkueiden riveissä on pelaajia, jotka ovat tiukoissa tilanteissa kuin kotonaan. –Peli ei mennyt missään vaiheessa rumaksi. Meillä on keskinäistä historiaa jo divarivuosilta ja hyviä vääntöpareja, Salonen arvioi. –Aina pääsee paremmin peliin mukaan, kun on tunnetta kentällä.