Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Tyhjiä tiloja ja uusia tarpeita – onnistuuko Pomarkun tilapalapeli?

Aika monessa pienessä kunnassa sovitellaan juuri nytkin palasia olemassa olevien tilojen ja muuttuvien tarpeiden palapeliin. Kaikille paloille olisi hyvä löytää käyttöä eikä kuvaan saisi jäädä tyhjiä koloja. Palveluja ja henkilöstöä on karsittu tai siirretty osaksi isompia yhtymiä. Kunnantaloissa ja muissa julkisissa rakennuksissa on tyhjää. Pomarkussa on tämän palapelin äärellä viihdytty hyvä tovi sielläkin. Viime keväänä varhaiskasvatuksen akuuttia tilatarvetta paikattiin siirtämällä osa toiminnasta terveysaseman ja vanhainkodin yhteydessä oleviin kotihoidon tiloihin. Kotihoidon toimipiste puolestaan siirtyi kunnanviraston siipeen, jossa aikanaan palveli kunnan oma sosiaalitoimi. Päiväkodille kaivataan kuitenkin tilaa, jossa kaikki toiminta voisi olla saman katon alla. Hankesuunnittelua varten asetettu työryhmä sai vastikään valmiiksi raporttinsa. Tehtäväksi oli annettu katsoa päiväkotiasiaa sekä uudisrakennuksen että kunnan olemassa olevien kiinteistöjen näkökulmasta. Työryhmä esittää ensimmäisenä ja oikeastaan ainoana varteen otettava vaihtoehtona uuden päiväkodin rakentamista alakoulun viereen, jolloin mahdollistuisi myös yhteistyö toiminnan ja tilojen osalta. Alustava kustannusarvio on lähes 3,7 miljoonaa euroa. Summa on huima, kun kaksi vuotta aiemmin aivan uuden päiväkodin hintalapuksi arveltiin alle kahta miljoonaa. Sen suuruinen menoerä on myös merkitty kunnan investointisuunnitelmaan jaettuna tasan vuosille 2021 ja 2022. Ei ole ihme, että tuplaantunut päiväkodin hinta sai kunnanjohtajan älähtämään, varsinkin kun kunta näyttäisi päätyvän selkeästi tappiolliseen tilinpäätökseen viime vuodelta. Sukanvarrestakaan ei riitä ammennettavaa enää kovin moneksi vuodeksi. Kunnanjohtaja Eero Mattsson esittää, että ryhmä jatkaa selvitystyötään. Uusi päiväkoti on saatava kahdella miljoonalla tai tilat on saneerattava nykyisiin rakennuksiin. Erityisesti tulee tarkastella kunnanviraston ottamista päiväkotikäyttöön. Se on onnistunut muissakin kunnissa. Kunnan keskushallinto voisi Mattssonin mukaan siirtyä nykyisiin päiväkodin tiloihin. Arvioiva katse kehotetaan luomaan myös Pomarkun koulujen tiloihin siltä varalta, että kouluverkossa tapahtuisi muutoksia tulevaisuudessa. Toisaalta kesken oleva sote-ratkaisu voi sekin vuosien mittaan jättää pikkukuntiin lisää tyhjiä tiloja, vaikkei sitä tietysti kunnassa toivota. Kannattaako antaa palapelin rakentua kaikessa rauhassa vai tehdäkö siihen saman tien pysyviä kuvioita? Entä miten kuvioon solahtaisi leasing-päiväkoti? Pähkäiltävää riittää.