Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Isot linnut rellestävät pienempien kustannuksella – niiden pärjäämisen takaa se, että ne ovat näyttäviä, upeita elämyksiä tuottavia otuksia

Isoilla linnuilla pyyhkii hyvin. Tämä on outo aikamme ilmiö. Heitetäänpä alkuun luettelo: laulujoutsen, kyhmyjoutsen, merihanhi, metsähanhi, kanadanhanhi, valkoposkihanhi, merimetso, kurki, merikotka, maakotka, harmaahaikara, kaulushaikara, korppi… Jotain varmaan unohtui, mutta tämäkin riittää. Siinä on joukko linnustomme menestyjiä. Yhteistä kaikille on suuri tai suurehko koko, monille myös saalistusvietti. Saattoi olla vähän provosoivaa tekstiä. Mutta niinhän se on, että isot linnut rellestävät pienempien kustannuksella. Isojen pärjäämisen takaa se, että ne ovat näyttäviä, niin sanotun tavallisen ihmisen silmissä upeita elämyksiä tuottavia otuksia. Laulujoutsenen esimerkki osoittaa, että kun suojelun kohteena on tunteisiin vetoava kaiken kansan hyväksymä laji, sen puolesta ollaan valmiit vaikka mihin. Isojen lajien menestys on rinnastettavissa linnuston petoistumiseen. Yhä paremmin menee lajeilla, jotka pyydystävät ravinnokseen muita lintuja. Alamaissa ollut muuttohaukkakin on palaamassa soille, joilla uhanalaiset kahlaajat viimeisillä voimillaan pyristelevät. Petomaista käytöstä on muillakin kuin kotkilla ja haukoilla. Lintuharrastajat ovat kertoneet havainnoistaan Kokemäenjoen suiston lintuvesillä, missä harmaahaikarat partioivat vesikasvustojen yllä. Huomatessaan uikun tai muun vesilinnun pesän ne laskeutuvat ja nokkivat suihinsa munat tai vastakuoriutuneet poikaset. Pesimälinnustomme uusin tulokas on kaunis ”valkoinen enkeli”, jalohaikara. Sillä on samat tavat kuin harmaahaikaralla. Mutta nättinä siivekkäänä se saa kansan suosion. Harva jaksaa huolestua siitä, paljonko haikara tuhoaa muutenkin vähenemässä olevien kosteikkolintujen pesintöjä. Onhan siinä luontoomme uusi komea koristus. Virallisessa suojelutyössä on jo kauan ymmärretty sekin, että merikotka on pelastettu, eikä se kaipaa enää talvista tehoruokintaa. Kuitenkin eräät yksityiset harrastajat rahtaavat yhä talvesta toiseen haaskoja kotkien ruokintapaikoille saadakseen niistä uusia kuvia. Vaikea on mennä sanomaan, että lopettakaa jo. Ruokintaa ei tarvita, ja kotkakuvia on ylen määrin. Kun haaskalle kerääntyy samanaikaisesti kymmeniä merikotkia, luulisi talonpoikaisjärjen kertovan, että tietty raja on ylitetty. Kotkat tulkoot toimeen omillaan. Kirjoittaja on Euran Honkilahdella asuva luonnonystävä, luontovalokuvaaja ja eläköitynyt toimittaja.