Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Normaali talvi saapui – auraajilla ja kolaajilla töitä kuin ennen vanhaan

Ennalta huomattavan suureksi ennakoitu lumentulo on rajoittunut Satakunnassa varsin tavanomaiseksi tammikuun säätilaksi. Lumitilanne täyttänee normitalven olot. Lunta on tullut kuitenkin niin, että aurauskalusto ja kiinteistönomistajat ovat olleet torstaiaamusta alkaen täystyöllistettyjä. Kaupunkialueella auraajien ja kolaajien työ on alkanut näkyä nousevina läjityksinä katujen varsilla. Torstaina aamupäivällä Porin kuudennessa osassa päivän toista lumityöurakkaa oli tekemässä Anna Elo . Kotipihan lisäksi hänellä oli tehtävä katuosuus Kalevanpuiston puolella ja Peltomiehenkadulla. Vielä lumesta ei ole merkittävää ongelmaa, sillä kevyt pakkaslumi on läjitettävissä kadun varteen varsin helposti. Normaalia talvea siis. Aamupäivällä sakeutunut lumisade täytti työtilauskirjan Porin kaupungin työllistämispalvelussa eli Typa-pajassa. Pajan työntekijöitä on tilattavissa erilaisiin kotitalouden kunnostus- ja pihanhoitotöihin, myös lumitöihin. Jori Välimäki kertoo, että torstain lumisateeseen tiedettiin varautua ja lumityöryhmät ovat ennakoidusti hyvin työllistettyjä. Lumitöitä riittänee lähipäiville. Typa-palveluja käyttävät erityisesti ikääntyneet omakotitaloasujat, joilla eivät omat voimat riitä mittavimpien lumitöiden hoitamiseen. –Palvelujamme käyttävät erityisesti ikäihmiset. Meillä on vakioasiakkaita, Jori Välimäki kertoo.