Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Suomalainen yhteiskunta on vain näennäisesti turvallinen lapselle – eikä sitä vieläkään haluta tunnustaa

Meidän kulttuurimme ja yhteiskuntamme ei ole päivittänyt itseään tähän aikaan. Ja niin on jälleen korkean aallonharjan aika: lapsiin ja nuoriin kohdistuvat väkivallanteot puhuttavat. Ja todella syystä. Ne järkyttävät, säikäyttävät ja saavat politiikankin moninaiset päät kääntymään. Rahaakin löytyy nopealla tempolla. Miljoona, toinenkin irtoaa hätäisesti ja se suunnataan sinne, mistä jutut lasten ja nuorten kokemasta väkivallasta ylittävät uutiskynnyksen ja saa median tuekseen. Ei, raha ei nyt auta eikä tule vastakaan auttamaan. Yksikään lapsi ja nuori ei ylety tällaiseen rahalla tehtyyn näennäiseen tukitoimeen. Kuunnelkaamme nuorta, tosiasiallista asiantuntijaa, joita me kehotamme kertomaan uhkatiedoistaan aikuisille: "Ei siitä kertomisesta ole mitään hyötyä". Näin iltapäivälehden jutussa siteerataan teiniä, joka elää näiden vakavien väkivaltatapahtumien ympäristössä. Nuori, jonka kaveripiiriä väkivallan uhka todella koskettaa. Hän on oikeassa. Olen yli 25 vuoden ajan ollut asiantuntijana vakavissa lasten ja nuorten ongelmatilanteiden purkamisessa niin tuomioistuinkäsittelyissä lapsen puolustajana kuin muissa tilanteissa solmuja purkamassa. Viranomaisten työyhteisö voi estää lapsen auttamista, jos lapsen isovanhemmat tai vanhemmat ovat yhteiskunnalliselta asemaltaan vaikuttajia tai julkisuuden henkilöitä. Tai ammatiltaan poliiseja, lääkäreitä, tuomareita. Auttaja pelkää. Pelkää oman asemansa ja työnsä puolesta. Heitä uhkaillaan. He taipuvat uhkailujen alla. Lapsen oikeudet jäävät oman edun jalkoihin. Teoriassa lasta ja nuorta on helppo auttaa. Mutta mitä konkreettisemmaksi lapsen auttaminen tulee, sen useampi väistyy hänen rinnaltaan. Miksi lapsiin kohdistuva väkivalta roihuaa maassamme? Siksi, että me emme ole yhtä mieltä siitä, kuka on syypää? Uhria katsotaan kysellen: entä jos hän on saanutkin tapahtumat alkuun? Perheväkivaltatilanteessa vähätellaan lasten kokemuksia – lasta ei uskota. Väkivallan kohteena olevien alaikäisten lukumäärä on täysin sietämätön ja kohtuuton. Vain aikuinen on siitä vastuussa. Vaatii uskomatonta rohkeutta ja henkistä voimaa puolustaa lasta ja nuorta. Sitä rohkeutta on liian harvalla aikuisella. Lapsi on täysin yksin aikuisen väkivallan edessä. Jokaisesta väkivaltatapauksesta lapsi on yrittänyt kertoa aikuiselle. Jokaisesta tapauksesta on olemassa joku aikuinen, joka on tietoinen tapahtumista. Se vain salataan. Viranomainen, viranhaltija, ammattinimikkeestään huolimatta on mielestäni täysin osallinen lapsen kokemaan väkivaltaan, jollei hän pysäytä sitä silloin, kun se olisi hänen vaikutusvallassaan. Kukaan muu kuin aikuinen ei voi lasta auttaa. Heillä on myös oikeus suojaan. Vaikka lainsäätäjä rangaistuksiaan tiukentaisikin – tuomioistuimessa elävät vielä liian suurelta osin samat löysät asenteet kuin muissakin toimijoissa. Suomessa on vain vähän niitä syyttäjiä, joilla on rohkeutta ja selkärankaa viedä lapsen ja nuoren suojaa nykyajan tasolle. Kuka uskaltaa kaivaa ne lapset ja nuoret esille, jotka juuri nyt pelkäävät, mutta joilla ei ole mitään kanavaa tulla kuulluksi ja nähdyksi. Tiedätkö mitä – hän voi istua metrossa tai bussissa sinun vieressäsi. Kirjoittaja on asiantuntijaluennoitsija, kirjailija ja kasvatustieteiden maisteri Helsingistä.