Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Kaikkien rikosasioiden hoitaminen toimii äärirajoilla – suurimpana vaarana on, että omankädenoikeus muuttuu varteenotettavaksi ratkaisukeinoksi

Viime aikoina on käyty vilkasta julkista keskustelua siitä, miten ns. massarikosten tutkinta kyetään hoitamaan. Riittävätkö yhteiskunnan antamat voimavarat? Kyse on kuitenkin kaikkien rikosasioiden hoitamiseen annetuista voimavaroista. Valitettavasti yhteiskunnan resursseista kilpailtaessa rikosoikeudenhoito on jo pitkän aikaa jäänyt paitsioon. Todellisuus on se, että kaikkien rikosasioiden hoitaminen toimii äärirajoilla. Rikosasioiden tutkiminen, syyttäminen, tuomitseminen ja rangaistusten täytäntöönpano ovat tärkeimpiä valtion ja järjestäytyneen yhteiskunnan ydintehtävistä. Jollei oikeudenhoito toimi, on suuri vaara, että luottamus koko yhteiskunnan toimintaan rapautuu. Vaikutukset näkyvät suoraan kansalaisten turvallisuudessa ja turvallisuuden tunteessa. Samoin halukkuudessa yritystoimintaan ja investointeihin. Suurimpana vaarana on, että omankädenoikeus muuttuu varteenotettavaksi ratkaisukeinoksi. Usein unohtuu, että rikosoikeudellisen vastuun asianmukainen toteuttaminen vaikuttaa rikoksen kaikkien osapuolten koko loppuelämään. Merkityksellistä on se, miten asioihin puututaan ja kuinka nopeasti. Henkilöstöresurssit ovat kaikissa rikosoikeudellista vastuuta toteuttavissa viranomaisissa äärirajoilla. Syyttäjiä on Suomessa hieman yli 300. Vuosittain hoidettavia asioita on yli 80 000 ja määrä kasvaa koko ajan. Euroopan komissio on juuri julkaissut tutkimuksen syyttäjien keskimääräisestä määrästä eri maissa per 100 000 asukasta. Suomessa 2010-luvulla luku on hieman alle 7. Euroopan keskiarvo on yli 11 syyttäjää ja trendi on muualla nouseva. Muissa Pohjoismaissa määrä on kaikissa yli 10. Tähän eroon ei ole mitään perusteita, koska työtehtävät ja vastuut Pohjoismaissa ovat todellisuudessa samat kuin Suomessa. Julkisuudessa esiin tulleet asiat massarikosten käsittelystä kertovat siitä, että asioissa on toimittu sinänsä laillisesti ja lainsäädännön antamissa puitteissa. Toimintatavat poliisissa ja syyttäjänvirastoissa on kehitetty niin pitkälle ja sujuviksi kuin mahdollista. On väärin syyllistää syyttäjälaitoksen tai poliisin henkilöstöä siitä, että niissä pyritään hoitamaan vähillä resursseilla kaikki käsiteltäviksi tulevat asiat. Se, ettei kaikkia asioita tutkita poliisissa loppuun saakka ja syyttäjälaitoksessa viedä oikeuskäsittelyyn samassa laajuudessa, kuin aiemmin, perustuu täysin resurssipulaan. Isot ja vaikeat rikosasiat ovat muuttuneet entistä hankalimmiksi ja pitkäkestoisemmiksi. Tuomioistuinkäsittelyissä on havaittavissa sama ongelma. Kun henkilöresursseja ei ole, siirtyvät käsittelyt pidemmälle. Asiansa käsittelyä odottavan asianomistajan ja epäillyn aika on usein varmasti pitkä. Käytännössä asiat hoituvat edes siedettävästi siksi, että syyttäjät venyvät yhteiskunnan hyväksi ja tekevät ylipitkää työpäivää. On selvitetty, että syyttäjät tekevät keskimäärin 6 työpäivän tunnit viikossa ilman mitään lisäkorvausta. Se perustuu ammattiylpeyteen, velvollisuudentuntoon ja vastuunkantoon. Pidämme erittäin tärkeänä, että yhteiskunta toimii ja siellä on kaikilla turvallista. Olemme samaa mieltä siitä, että rikokset pitää selvittää ja saattaa tekijät asianmukaiseen vastuuseen. Siihen pitää kuitenkin yhteiskunnan päättäjien antaa riittävät voimavarat. Jokaisella kansalaisella on oikeus odottaa, että hän saa veroillensa asiallisena vastineena toimivan oikeusvaltion, jossa rikosoikeudellisesta vastuusta huolehditaan. Kyse on ensisijaisesti arvoista ja yhteiskunnallisesta tahdosta. Valtion kokonaistalouden kannalta oikeudenhoidon kustannukset eivät ole merkittävät. Koko oikeudenhoito on noin 0,20 prosenttia BKT:sta ja syyttäjien osuus on 0,02 prosenttia. Kyse on todella marginaalisista satsauksista, jotka kuitenkin maksaisivat itsensä takaisin myönteisinä vaikutuksina. Nyt on yhteiskunnallisen arvokeskustelun paikka.