Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Niskanen hiihti Tähden puolelleen – vuoden 2016 suomalaisurheilijan suosikki seuraavaksi vuoden urheilijaksi on maastohiihdon olympiavoittaja

Olympiavoitto, ylivoima ja Iivo Niskanen . Leo-Pekka Tähdellä on vain yksi suosikki torstain Urheilugaalan pääpalkinnoille, koska Niskasen voitto ja ylivoima Pyeongchangin talviolympialaisissa nostattavat edelleen mieleen muistoja hd-tarkkuudella. –Mun suosikki on Niskasen Iivo, Tähti ennakoi torstain Urheilugaalassa julkistettavaa valintaa vuoden suomalaisurheilijaksi. –Ja Iivon lisäksi täytyy mainita erikseen Matti Suur-Hamari . Hän onnistui erinomaisesti paralympialaisissa, kun lumilautacrossista tuli kulta ja banked slalomissa pronssi. Niskasen olympiahiihto oli sellaista taituruutta ja vauhtia, että muistot puskevat ihoa kananlihalle. Vuonna 2017 Niskanen ajeli 15 kilometrin maailmanmestaruudella vuoden urheilijaksi, nyt hän on tyrkyllä toiseen perättäiseen titteliin 50 kilometrin olympiavoittajana. –Olen seurannut hiihtoa paljon ihan lapsesta, ja 50 kilometriä on aina tuntunut kuninkuusmatkalta, Tähti jatkaa Niskasesta. Niskasen hiihto on Tähden mielestä myös vuoden sykähdyttävin urheiluhetki. –Olympialaiset ovat olympialaiset. Kisoja tulee aina seurattua todella tarkkaan, ja arvostan olympiavoittajia suunnattomasti. Oli sykähdyttävää seurata, kun hän otti sen olympiakultamitalin niin ylivoimaisesti. Olli ja Mäkäräinen kakkoskoriin Tähti mainitsee vielä erikseen kaksi suomalaista urheilijaa, jotka ovat lajeissaan maailman parhaita ja voittajasuosikeita aina kilpaillessaan. – Petra Olli painissa ja Kaisa Mäkäräinen ampumahiihdossa, Tähti täydentää suomalaisten kärkiurheilijoiden listaansa maailmanmestarilla ja maailmancupin voittajalla. –Todella harmillista, kun Mäkäräinen ei onnistunut olympialaisissa, mutta hän oli kuitenkin lajissaan koko kauden paras. Maailmancupin kokonaisvoitto on kova saavutus, joka täytyy arvostaa korkealle. Ratakelausta vuodesta 2004 mielin määrin hallinnut Tähti valittiin vuoden 2016 parhaaksi suomalaiseksi urheilijaksi. Tähti sai palkinnon ensimmäisenä paraurheilijana. Nyt jännitetään, miten e-urheilijat noteerataan äänestysten eri luokissa. Voittoa ja kehitystä pitää kunnioittaa Tähti kertoo perinteisesti kunnioittaneensa eri lajien fyysisiä vaatimuksia. Toisaalta hän ei halua väheksyä huippumenestystä eikä onnistumisia, oli laji mikä tahansa. –Minusta on aina tuntunut pahalta, jos väheksytään jotain saavutusta lajin perusteella, Tähti korostaa. –Pitää arvostaa lajista riippumatta, jos joku on paras ja voittaa kisansa. Voittojen rinnalla Tähti korostaa itsensä ylittämistä. –Pystyin viime kesänä 35-vuotiaana parantamaan ennätyksiäni 200 ja 400 metrillä. Se merkitsi minulle todella paljon. Vastaavanlainen oman aiemman tasonsa ylitys nousee aina arvostuksessani korkealle. Leo-Pekka Tähti arvostaa kovasti valintaansa vuoden 2016 suomalaisurheilijaksi: –Valinta tuntui tosi hyvältä, ja se nousee aina esiin, kun tapaan ihmisiä. On ollut makeaa huomata, miten arvostettu se titteli Suomessa on, ja oli hienoa saavuttaa se ensimmäisenä paraurheilijana. –Vuoden urheilijan valinnat ovat pääpiirteissään menneet oikein. Vain kerran olen yllättynyt urheilutoimittajien valinnasta. –Äänestyksen muuttamisesta on keskusteltu, mutta mielestäni hyvä urheilutoimittaja tietää jokaisesta lajista niin paljon, että osaa vertailla saavutuksia. En keksi, miksi toimivaa valintajärjestelmää pitäisi muuttaa. Huippu-urheilun voisi Tähden mielestä määrittää vaikkapa kilpailuvietin perusteella: –Älytön kilpailuvietti yhdistää kaikkia huippu-urheilijoita. Samalla se tarkoittaa myös sitä, että jokainen haluaa olla vuoden urheilija.