Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Koiran ottaminen on Suomessa aivan liian helppoa – rescue-kriitikot voisivat ottaa oppia yhdistysten toiminnasta

Kymmenen vuotta sitten perheeseeni otettiin ensimmäinen koira. Meille, kuten lukuisille muille ensimmäistä lemmikkiään hankkivalle, oli tärkeää, että koira olisi puhdasrotuinen ja kotimaiselta kasvattajalta, sillä ajattelimme sen olevan jonkinlainen tae koiran laadusta. Yhden puhelinsoiton ja tilisiirron jälkeen eläin oli meidän. Sama kaava toistui toisen rotukoiramme ja ensimmäisen oman koirani kohdalla. Pentujen luovuttamisen jälkeen kasvattajista ei kuulunut enää koskaan mitään. Kuukausi sitten annoin kodin ulkomaiselle rescue-koiralle. Silloin huomasin, kuinka pelottavan helppoa koiran hankkiminen Suomessa on. Siinä missä kotimaisen rotukoiran sain pelkällä soitolla ja rahatukulla, rescue-koiran kohdalla siitä vastannut yhdistys laittoi minut pohtimaan omia valmiuksiani ja soveltuvuuttani koiranomistajana. Koiran kotiutumisen jälkeenkin yhdistyksessä on oltu kiinnostuneita eläimen voinnista, ja apua on ollut aina tarjolla. Viralliset koirakasvattajat eivät koskaan pyytäneet olemaan yhteydessä ongelmatilanteissa, saatikka kyselleet kasvattamansa pennun kuulumisia. Hiljaisuus vastuulliseen kasvatustoimintaan sitoutuneen tahon kohdalla ei vaikuttanut poikkeavalta, sillä eiväthän myyjät ja ostajat monessakaan tapauksessa ole tekemisissä enää kauppojen jälkeen. Asia alkoi vaivata vasta, kun muut koiraihmiset kertoivat tiiviistä yhteydenpidosta omien koiriensa myyjiin. Ehkä kohdalleni oli vain osunut välinpitämättömiä kasvattajia, mutta kolme peräkkäistä sattumaa vaikutti jo huolestuttavan yleiseltä. Jälkiviisaana tuntuu itsestään selvältä, ettei eläin ole mikä tahansa kauppatavara, ja että kasvattajan kuvittelisi olevan kiinnostunut eläimestä vähintään mahdollisten terveysongelmien vuoksi. Huoli rescue-koirien riskeistä on usein perusteltua, mutta supisuomalainen rotukoirakaan ei ole kokemusteni valossa aina parempi vaihtoehto. Kukaan ei pakota kyselemään rotukoiran omistajan perään, vahdi rotukoiran rokottamista tai käske ottamaan selvää, kuinka rotukoira sopeutuu ja viihtyy kodissaan. Kritisoinnin ohella ulkomaisia koiria vastustavat tahot voisivat ottaa oppia vastuullisten rescue-yhdistysten toimintatavoista. Yksi tapa edistää tilannetta voisi olla niin sanottu ”koira-ajokortti” ja koiranomistajien koulutus. Sen ei kuitenkaan tule koskea vain tiettyjen rotujen ja rescue-koirien ottajia, vaan aivan kaikkia koiranomistajia. Kirjoittaja on Satakunnan Kansan avustaja ja koiraihminen.