Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine

Viihdettä isolla V:llä: Pori Sinfoniettan, Heta Halosen ja Mikael Konttisen Abba-tulkinnat riehaannuttivat täpötäyden katsomon – mikä biisi olikaan illan kohokohta?

Musiikki Pori Sinfonietta goes Abba Kapellimestari Tibor Bogányi. Laulu Heta Halonen, Mikael Konttinen. Konsertti 12. tammikuuta Promenadisalissa. Pori Sinfonietta solistivieraineen käynnistää vuoden 2019 kevyen miellyttävällä pintapulahduksella. Pori Sinfonietta goes Abba tarjoaa karkkia kaikille, Viihdettä isolla V:llä. Abban tuotantoon siirrytään tosin vasta toisella puoliajalla. Ensimmäinen puoliaika törmäyttää toisiinsa 1800-luvun alun hittimaakari Giaochino Rossinin katkelmia ja 1900-luvun jazzahtavia viihdekappaleita à la Frank Sinatra . Rossinin ooppera- ja balettipalat soivat Sinfoniettan käsissä monisävyisesti. Lukuisista tyylinvaihdoksista huolimatta Wilhelm Tell -alkusoitto ja Ihmeellinen lelukauppa ovat helposti kuunneltavaa, kepeää klassista. Solistivieraista Mikael Konttinen osoittautuu pesunkestäväksi viihdelaulajaksi, jolta My Wayn finaalihehkutuskin irtoaa pakottomasti, ilman turhaa puristamista. Varmaotteiselta Konttiselta kaipaisi hieman enemmän intohimoista eläytymistä. Esimerkiksi murhamiehestä kertovasta Mack The Knife -kappaleesta puuttuu vaaran tuntu. Heta Halosella on vankan laulutaidon lisäksi kyky antautua sanoitusten kertoman kuljettamaksi. Jo New York, New York -kappaleessa hymy kuuluu laulun läpi ja uhmakkaassa loppuhuudossa on voimaa. Something Stupid -duetto osoittaa lupauksia antavasti, että Konttisen ja Halosen äänet soivat vaivattoman nautittavasti yhteen. Toisen puoliajan ensimmäiset sekunnit todistavat, että Abbaahan yleisö on tänne tullut kuuntelemaan. Gimme! Gimme! Gimme! -biisin tuttu intromelodia soi komeasti Sinfoniettan voimalla, ja koko täysi katsomo alkaa taputtaa käsiään riehakkaasti yhteen. Seuraa hittiputki, jonka aikana käy selväksi, että Abba musiikki kääntyy mutkattomasti sinfoniaorkesterin säestämään muotoon. Kappaleet ovat valmiiksi eräänlaisia pikku popsinfonioita, joihin Sinfonietta kykenee lisäämään vastamelodioita, harmoniakerroksia ja laulutulkintoja tukevaa dynamiikkaa. Kovin mahtipontiseksi eivät taustat kasva, vaikka joissain kappaleissa olisi varaa jylhemmillekin paisutuksille. Rumpujen, sähköbasson ja pianon muodostama komppiryhmä pitää kappaleet nätisti ruodussa. Illan kohokohdaksi nousevassa One Of Us -kappaleessa Halosen ja Konttisen äänet sulavat sokerimassaksi, jonka päälle jouset valuttavat hunajaa. Vaikka musiikillisesti liikutaan kenties pintakerroksissa, viihteen mittareilla poraudutaan kohti syvää ydintä. Konttinen intoutuu tanssittamaan eturivin leidejä Dancing Queen -kappaleessa, jonka jälkeen kapellimestari Tibor Bogányi esittelee konsertin päättävän The Winner Takes It All -hitin: ”Voittaja ei voi olla kuin yleisö”. Takeeksi kapellimestarin sanoille Halonen heittäytyy huimaan tulkintaan Sinfoniettan antaessa dynaamista taustatukea. Koko illan viihdeantia alleviivaavat Bogányin, Konttisen ja Halosen lämmin huumori sekä kontakti toisiinsa ja yleisöön. Äityypä kolmikko vielä encoren perään esittämään Waterloota a cappellana. Bogányin leikkisästi lupailema ”Beethovenin kymmenes sinfonia” jää tällä kertaa kuulematta.