Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Vaalikone Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Satamaliikenteeseen lievä miinus Raumalla

Rauman satamaliikenne väheni hieman menneenä vuotena verrattuna edellisvuoteen. Sataman tavaraliikenne oli yhteensä noin 5,84 miljoonaa tonnia ja sataman kautta kulku 263 000 konttiyksikköä. Edellisvuonna tavaraliikenne oli runsaat 5,9 miljoonaa tonnia. Kokonaisliikenteessä kirjattiin noin 1,9 prosentin miinus. Positiivisia kasvulukemia oli paperin ja kappaletavaran viennissä. Rauman sataman kautta kuljetetaankin noin kolmannes koko Suomen paperista. Sahatavaran vientimäärä jäi arvioidusta ja kasvu pysähtyi. Tuontiliikenteessä merkittävintä kasvua oli raakapuussa. Suurimmat pudotukset olivat nesteiden ja viljan viennissä sekä öljytuotteiden, kappaletavaran ja viljan tuonnissa. Rauman Satama Oy:n hallintojohtaja Tanja Angelova ennakoi alkaneen vuoden lupaavan paluuta kasvuun, kun laajennusinvestoinnit ovat nyt käytettävissä. Viime vuonna satama sai käyttöönsä laajennetun konttiterminaalin ja varustamot ovat ryhtyneet hyödyntämään väyläsyvennystä aiempaa suuremmilla aluksilla. Parhaillaan satamalle tehdään uutta laajennusaluetta Ulko-Petäjäkseen.