Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Saara Aalto: "En ole ikinä tehnyt mitään tällaista!" – Dancing on Ice UK -kisa näkyy Suomessa viikon viiveellä

–Seuraava esitys 0n täysin erilainen kuin ensimmäinen, kertoo Saara Aalto Lännen Medialle. Esitys, johon hän viittaa, nähdään Dancing on Ice UK -lähetyksessä tänään sunnuntaina mutta Suomessa vasta viikon kuluttua 20. tammikuuta. Dancing on Ice UK:n 11. tuotantokausi nähdään Suomessa Jimillä aina viikko Brittien ITV:n suoran esityksen jälkeen. Nelonen näyttää vain ensimmäisen osan. Aallon parina jäätanssikisassa luistelee Hamiss Gaman . Jäätanssishow kannattaa katsoa vaikka vain Aallon iloisen tosissaankilpailemisen vuoksi. Sen hän osaa. –Tuotanto oli nähnyt mut X Factorissa ja Euroviisuissa , ja he tykkäsivät mun tavasta esiintyä ja halusivat mut show’hun, Aalto kertoo. "Olen otettu" Jäätanssissa yhdistyy moni asia, joista hän pitää: musiikki, tanssi, kauniit vaatteet ja kaunis kehonkieli. Lisäksi luisteleminen on ihanaa. –Olen tosi otettu, että minut valittiin mukaan. Tämä on yksi isoimmista viihdeohjelmista Briteissä, ja suomalaisen tytön päätyminen tällaiseen ei todellakaan ole itsestään selvää, Saara Aalto sanoo sähköpostitse. Jäällä on toinenkin suomalainen. Hän on ammattilaisluistelija Alexandra Schauman parinaan tanssija James Jordan . Aalto on kilpaillut paitsi Euroviisuissa Lissabonissa Suomen edustajana kappaleella Monsters , myös muun muassa Talent Suomi -, The Voice of Finland- ja The X Factor UK -kilpailuohjelmissa. Vaikeampaa kuin luulisi Jäätanssi on ollut vaikeampaa kuin Aalto ajatteli etukäteen. –Ihan mahtavaa, että pääsen opettelemaan uuden lajin näin hauskalla tavalla! Hän ei ole jäällä ensimmäistä kertaa, vaikka jäätanssi on uusi tuttavuus. –Tykkäsin luistella jo lapsena, silloin kävin vähän luistelukoulussa ja luistelin joskus kavereiden kanssa. Täytyy kuitenkin myöntää, että tässä kisassa luistelu on aivan eri luokkaa. En ole ikinä tehnyt mitään tällaista! Mukana laulajia, näyttelijöitä ja muita julkkiksia Dancing on Ice -viihdekisassa aloittivat Aallon ja Jordanin lisäksi Westlife-poikabändin entinen jäsen, laulaja Brian McFadden , useista realitysarjoista tuttu tv-persoona Gemma Collins , Pussycat Dollsissa laulanut nykyinen laulaja-tanssija Melody Thornton , neljä näyttelijää Richard Blackwood , Didi Conn , Jane Dandon ja Mark Little , kriketinpelaaja Ryan Sidebottom, televisiojuontaja Saira Khan ja Love Island 2018 -finalisti Wes Nelson . Dancing on Ice UK…Nelonen ja Jim sunnuntai 13.1. klo 20.00