Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Vaalikone Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Hovioikeus käsittelee Turun puukkoiskua helmikuussa neljän päivän ajan Turun vankilassa — Bouanane on ilmoittanut, ettei aio osallistua oikeudenkäyntiin

Turun hovioikeus aloitti perjantaiaamuna Turussa puukkoiskun käsittelyn. Kyseessä on valmisteluistunto, jonka tarkoituksena on sopia tulevan pääkäsittelyn järjestelyistä. Hovioikeuden puheenjohtaja kielsi kuvaamisen istuntosalissa valmisteluistunnossa. Hovioikeus päätti järjestää jutun pääkäsittelyn helmikuun puolessavälissä Turun Saramäen vankilassa. Oikeus varasi jutun käsittelyyn neljä istuntopäivää. Marokkolainen Adderrahman Bouanane murhasi kaksi ihmistä ja yritti murhata kahdeksan ihmistä Turussa elokuussa 2017. Varsinais-Suomen käräjäoikeuden mukaan Bouanane teki teot terroristisessa tarkoituksessa. Bouananen oli alun perin tarkoitus osallistua Turun hovioikeustalolla järjestettyyn valmisteluistuntoon videoyhteyden kautta vankilasta käsin. istuntopäivän aamuna Bounanane ilmoitti kuitenkin puolustajalleen, ettei halua seurata istuntoa. Hovioikeuskäsittelyn keskiössä on henkirikosten ja niiden yritysten terroristinen tarkoitus, jonka Bouanane kiistää. Syyttäjät pitävät taas puukkoiskun motiivia ilmiselvän terroristisena. –Hän mielsi itsensä Isis-soturiksi tekoa tehdessään, ja meillä on näyttöä siitä, että hänen motiivinsa oli terrorismi, Kertoo syyttäjä Sampsa Hakala . –Lisäksi teon tarkoituksena oli vakavan pelon herättäminen väestön keskuudessa. Bouananen puolustaja Kaarle Gummerus kertoo, että Bouanane ei aio näillä näkymin osallistua itse lainkaan hovioikeuskäsittelyyn. Bouanane ei ilmoittamansa mukaan halua tulla kuulluksi käsittelyssä. –Haluan kuitenkin varata mahdollisuuden hänen kuulemiselleen, jos hän sittenkin muuttaa mielensä. Hänellähän on oikeus siihen, Gummerus totesi perjantaina. Bouananen kuulemista haluavat myös syyttäjät. Viime kädessä Bouananen paikallaolosta päättää hovioikeus, ilman oikeuden lupaa hän ei voi olla poissa istunnosta. Terrorismitarkoitus keskiössä Turun puukkoisku on ensimmäinen Suomessa tapahtunut henkirikos, jonka oikeus on katsonut terrorismiksi. –Kyseessä on niin harvoin sovellettu lainkohta, että jutussa syyttäjänkin näkökulmasta on ennakkotapauksen luonnetta. Tästä syystä on hyvä, että asia käsitellään hovioikeustasolla, Hakala sanoo. Syyttäjä aikoo marssittaa hovioikeuteen kolme todistajaa. Todistajien on tarkoitus kertoa Bouananen radikalisoitumisesta, kiinnostuksesta Isis-ideologiaan ja motiiveista puukkoiskuun. Todistajat ovat samoja, joita kuultiin käräjäoikeudessa. Näillä näkymin ainakin yksi heistä on tavoittamattomissa ulkomailla. Lisäksi syyttäjä kuulee hovioikeudessa yhtä asiantuntijatodistajaa liittyen Isis-ideologiaan. Zubierilla kolme rikosepäilyä Puolustus pyysi hovioikeutta erottamaan puukkoiskun uhriksi joutuneen ja sittemmin vahingonkorvauksiin liittyen huijauksista epäillyn Hassan Zubierin osuuden erottamista omaan siviilioikeudenkäyntiin. Zubierin asianajaja Ari Huhtamäki vastusti ehdottomasti esitystä. –Minun on tarkoitus matkustaa poliisin kanssa helmikuun alussa Tukholmaan kuulemaan Zubieria. Siitä seuraa aikanaan oma rikosjuttunsa käräjäoikeudessa, Huhtamäki perusteli hovioikeudelle. –Täällä ei ole kysymys nyt kuin terroristisesta tarkoituksesta, joten Zubierin osuutta ei ole järkeä erottaa hovissa omaksi oikeudenkäynnikseen. Huhtamäen mukaan Zubieria epäillään vahingonkorvauksiin liittyen törkeästä petoksesta ja väärennyksestä. Lisäksi poliisilla on tutkinnassa varsinaissuomessa järjestetty rahankeräys, johon ei ilmeisesti ollut tarvittavia lupia. –Jos vahingonkorvausta käsitellään, Zubier tahtoo itse tulla kuulluksi. Hovioikeus lupasi antaa Zubierin haaran käsittelystä ratkaisunsa viimeistään pääkäsittelyn alkaessa. Rangaistus ei muutu Marokkolainen Abderrahman Bouanane, 24, hyökkäsi kaksi veistä aseinaan sivullisten ihmisten kimppuun Turun kauppatorilla elokuussa 2017. Kolme minuuttia kestäneen juoksunsa aikana Bouanane puukotti yhteensä kymmentä ohikulkijaa. Uhreista kaksi kuoli ja kahdeksan loukkaantui. Teko loppui, kun poliisi pysäytti Bouananen Turun Puutorilla reiteen ampumalla. Pysäytyshetkellä Bouanane oli juuri puukottamassa poliisin toiminnan ansiosta viimeiseksi jäänyttä uhriaan. Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi Bouananen kahdesta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta ja kahdeksasta samassa tarkoituksessa tehdystä murhan yrityksestä elinkautiseen vankeuteen. Riippumatta hovioikeuden tulevasta ratkaisusta teon terroristisen tarkoituksen suhteen, Bouananen tuomio pysyy samana. Hänen puolustajansa Kaarle Gummerus kuitenkin arvioi, että Bouananen vapautumiseen tulevaisuudessa terroristisella tarkoituksella saattaa olla vaikutusta.