Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine

Keltaliivit peittivät yli puolet Ranskan peltipoliiseista

Niin kutsuttujen keltaliivien protestit alkoivat Ranskassa siitä, että mielenosoittajat vastustivat presidentti Emmanuel Macronin ilmoittamaa polttoaineveron korotusta ja muita elinkustannuksia lisääviä päätöksiä. Protestoijien mielestä Ranskan hallitus on suosinut varakkaita ihmisiä muiden kustannuksella. Uusin keltaliivien protestien kohde on ollut Ranskan maanteiden vierillä olevat nopeuskamerat. Ne ovat monen mielestä olemassa vain sitä varten, että niillä kerätään rahaa köyhiltä. Niinpä keltaliivit päättivät peittää niitä. Kaikista Ranskan peltipoliisesta on saatettu toimimattomiksi jo noin 60 prosenttia. Maaseutu vastaan kaupunki Ranskan sisäministeri Christophe Castaner on raivoisaan. Hänen mukaansa nopeuskameroiden vandalisoiminen on riski liikenneturvallisuudelle ja pistää ihmishenkiä vaaraan. Myös nopeusrajoitukset ovat aiheuttaneet närää laajasti. Viime vuonna Ranskan hallitus päätti laskea maanteillä yleisen 90 km/h rajoituksen kahdeksaankymppiin. Keltaliivit, ranskaksi gilets jaunes, ovat suurelta osin kotoisin maaseudulta. Bensan hinnan korotus tuntuu heille suhteessa enemmän, koska esimerkiksi työmatkat ovat pitempiä eikä julkista liikennettä välttämättä ole.