Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Jyrki Kankaan synttäreitä juhlitaan harvinaisen näyttävästi – kaiken kansan juhlaan saapuu myös presidentti Tarja Halonen

Mr. Pori Jazz Jyrki Kangas täyttää 75 vuotta 20. tammikuuta. Kangas itse ei halua pitää syntymäpäiväkekkereitä, mutta Puhtaan Meren Puolesta ry:n hallitus, jonka puheenjohtajana Kangas toimii, on päättänyt järjestää Suomen Jazzakatemian kanssa Puuvillan kauppakeskuksessa kansalaisjuhlan. Se on samalla kotimaisen jazzin suurkatselmus. Tapahtuma järjestetään päivää ennen varsinaista syntymäpäivää eli 19. tammikuuta. Juhlailtapäivän ohjelmassa Puuvillassa on muun muassa presidentti Tarja Halosen puhe. Halonen osallistuu myös keskusteluun merien suojelusta. Keskustelun puheenjohtaja toimii Ylen päätoimittaja Jouko Jokinen . Päivänsankarin oma puheenvuoro kuullaan kello 13.30. Puuvillan kansalaisjuhla on kaikille avoin ja maksuton tilaisuus. Jyrki Kankaan toivomus on, että mahdollisimman moni lähtee toimintaan puhtaan meren puolesta. Puuvillan lavalla esiintyy vaikuttava kattaus tunnettuja ja menestyneitä suomalaismuusikoita: Severi Pyysalo, Antti Sarpila, Reiska Laine, Jari Perkiömäki, Bianca Morales, Heta Halonen, Heidi Viljanen, Jussi Reunamäki, Pekka Homeri, Zhenia Gimer - kaikkiaan yli 30 muusikkoa. Päivänsankari itse soittaa useissa kokoonpanoissa, muun muassa Jaxsixssä ja Poriginal Quartetissa Kari Sarpilan, Matti Aallon, Harri Lehden ja Antti Sarpilan kanssa. Jyrki Kangas on Suomen Jazzakatemia ry:n perustajajäsen. Saman päivän iltana järjestetään Cafe Antonissa jamit. Lauantaina 19. tammikuuta on iltapäivällä myös mahdollisuus nähdä Promenadikeskuksen elokuvasalissa Jyrki Kankaasta kertova dokumenttielokuva, Mr. Pori Jazz. Myös elokuvan päätähti osallistuu näytökseen.