Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Ulvilan kaupunginjohtaja Jukka Moilanen eläkkeelle kuluvan vuoden päätteeksi – suunnitelmissa sporttia, musaa ja chillailua

Ulvilan kaupunginjohtaja Jukka Moilanen kertoo jäävänsä eläkkeelle 1.1.2020 alkaen. Moilanen sanoo tiedottaneensa aikeistaan kaupunginhallitukselle maanantaina. Suunnitelmansa mukaan Moilanen jättäisi irtisanomisilmoituksen juhannukseen mennessä, jonka jälkeen viran voi laittaa hakuun. Hän sanoo olevansa ajoissa liikkeellä, jotta poliitikoille jää riittävästi aikaa valmistella seuraajan valintaa. –Prosessi ottaa aikansa. Pitää myös selvittää, otammeko käyttöön pormestarimallin. En ole kuullut sellaisesta, mutta asia pitää käsitellä. Moilanen kertoo päätöksen taustalla olevan sen, että mittari on vain tullut täyteen. Hän täyttää maaliskuussa 64 vuotta. –Sen suurempaa dramatiikkaa tähän ei liity. Ulvilan palveluksessa hän on viihtynyt seitsemän vuotta, juuri niin kuin lupasi virkaan astuessaan. Kunnallisena virkamiehenä hän on palvellut 46 vuotta. Eläkepäiville hänellä on selkeä suunnitelma. –Sporttia, musaa ja chillailua. Uutista oikaistu: Moilanen täyttää maaliskuussa 64 vuotta, ei 65 kuten uutisessa aikaisemmin kerrottiin.