Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Unkari-tutkija Sipilän maahanmuuttokantojen vääntelystä: Julkisen keskustelun taso romahtanut samaa tahtia demokratian heikentymisen kanssa

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) sanojen vääntely Unkarissa on tutkijan mukaan esimerkki sikäläisen median toimintatavoista. Sipilä joutui perjantaina ankaran arvostelun kohteeksi Unkarin yleisradion puhekanavan ajankohtaislähetyksessä. Sipilä nostettiin lähetyksessä esimerkiksi eurooppalaisesta poliitikosta, joka "hyysää raiskauksiin syyllistyneitä maahanmuuttajia" ja jonka mukaan raiskauksiin syyllistyneille maahanmuuttajille ei tarvitse olla vihainen. Sipilän sanojen vääntely tuli Suomessa esiin, kun Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Annastiina Kallius kirjoitti unkarilaisohjelmasta Twitterissä. Huomenta Unkari -lähetyksessä oli perjantaina aiheena maahanmuutto ja siinä haastateltiin Unkarin pääministeripuolue Fideszin suosimaa asiantuntijaa. Viktor Orbánin Fidesz on tunnettu muun muassa tiukasta maahanmuuttolinjastaan. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat . Unkariin perehtynyt yliopistonlehtori Heino Nyyssönen Turun yliopistosta ei ylläty kuullessaan keskustelun sisällöstä. –Tämä kertoo paljon unkarilaisesta retoriikasta, jossa ei puhuta asiasta vaan hyökätään henkilöä vastaan. Lähdekritiikki puuttuu, Nyyssönen toteaa. Sanojen vääntely ei ole ihan harmitonta, koska kansalaisten mediakritiikin taso on Nyyssösen mukaan Unkarissa paljon heikompi kuin Suomessa. –Julkisen keskustelun taso on Unkarissa romahtanut samaa tahtia demokratian heikentymisen kanssa. Myös sikäläisestä yleisradiosta on tullut hallituksen äänitorvi. Tapaus sai alkunsa oikeistoradikaalin unkarilaisen verkkosivuston väännettyä Sipilän uudenvuodentervehdyksestä oman versionsa. Radion aamulähetyksessä ryhdyttiin käsittelemään asiaa verkkosivuston version pohjalta. –Maahanmuuttajat ja heidän auttajansa ovat hyvin itsevarmoja erityisesti silloin, kun poliitikot antavat sellaisia lausuntoja kuten viimeksi Suomen pääministeri, aamulähetyksen toimittaja aloitti. Toimittaja sanoi myös, että Sipilä olisi antanut ymmärtää, ettei seksuaalirikoksiin syyllistyneille maahanmuuttajille tarvitse olla vihainen. Haastateltu asiantuntija jatkoi Sipilän arvostelua. –Oikeastaan hän sylkäisi omaa kansaansa päin naamaa tällä puheella, tämä sanoi. Sipilä vetosi uudenvuodentervehdyksessään kansalaisia pidättäytymään vihapuheista ja omankädenoikeudesta, mutta korosti, että myös maahanmuuttajien on noudatettava lakia. Kannanotto liittyi Oulun poliisitutkintaan, jossa selvitetään useita alaikäisiin kohdistuneita seksuaalirikoksia ja jossa kaikki epäillyt ovat ulkomaalaistaustaisia miehiä. –Ensinnäkin jokaisen tänne tulevan on noudatettava Suomen lakeja ja kunnioitettava jokaisen ihmisen koskemattomuutta. Tästä emme tingi tippaakaan. Toiseksi on syytä korostaa, että epäiltyihin rikoksiin ovat tässäkin tapauksessa syyllistyneet yksilöt, eivät väestöryhmät. Poliisi tutkii ja riippumaton oikeuslaitos tuomitsee. Vetoan, että tapahtumia ei käytetä vihan lietsontaan pakolaisia tai ulkomaalaistaustaisia henkilöitä vastaan. Muistutan, että omankädenoikeuden käyttö on oikeusvaltiossa rikos, kuten myös vihapuheen viljeleminen, Sipilä totesi. Nyyssönen muistuttaa, ettei Unkari ole ainoa Euroopan maa, jossa median pyrkimys objektiivisuuteen voidaan kyseenalaistaa. –Samanlaisia ongelmia on sellaisissakin maissa kuten Italiassa ja Kreikassa. Totuudenjälkeisessä ajassa ei näytä olevan väliä faktoilla, vaan sillä, mikä sopii omaan poliittiseen agendaan, Nyyssönen kuvailee.