Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Pori Jazz

Tautiennuste: Flunssakauden dramaattinen huippu saavutetaan Porin valtuustosalissa 25. maaliskuuta?

Tapio Furuholmin (vas.) kirje, jossa hyökättiin voimakkaasti puoluetoveri Erno Välimäkeä vastaan, ei tullut kaikille vasemmistoliittolaisille yllätyksenä. Miesten välinen viha on nimittäin ollut syvää ja mustaa kuin suolampi. Kaikki juontaa juurensa vuoden 2015 eduskuntavaaleihin, joissa pohdittiin, että kenen torpedo ehdokaslistoille ilmestynyt kansanedustaja Jari Myllykosken vaalipäällikkö Erno Välimäki oikeastaan oli. Ensin ajatus oli, että Myllykoski halusi Ernon listoille äänten hajottamiseksi siten, ettei jo yhden kauden eduskunnassa istuneen "Myllärin" vaalireen jalaksilla olisi ollut tilaa muille nousijoille. Tosiasia on kuitenkin se, että Furuholm itse vaatimalla vaati Välimäen ehdokkaaksi hajottamaan teollisuuden vasemmistoliittolaisilta tulevia ääniä noustakseen itse Myllykosken ohi eduskuntaan. Painostus tähän oli ilmeisesti niin äärettömän rajua, että se meni vaaliväsymystä eurovaaleista kokenutta Välimäkeä pahoin rassanneisiin henkilökohtaisuuksiin. Vaalien lopputulos osoitti, ettei operaatio onnistunut alkuunkaan. Myllykoski sai 4 175 ääntä, Furuholm 2 259 ääntä ja Välimäki 1 188. Miksi Furuholm sitten lähti hyökkäykseen juuri nyt, talven kääntyessä vaalikevääksi? Olisiko niin, että salaa hän on toivonut puoluepiirin suorastaan polvillaan anelemaan häntä ehdokkaaksi, mutta näin ei käynyt. Jossain ollaan kuitenkin aivan autuaan tietämättömiä Vasemmistoliiton Satakunnan piirin kuohunnasta. Satakunnasta vastaava vasemmiston Läntisen alueen toiminnanjohtaja Misha Dellinger pohti samanaikaisesti twitterissä merestä löytämänsä Tokmannin muovikassin olemusta. –Jos Tokmannin muovikassi löytyy merestä, miksi Tokmannilla ei ole mitään vastuuta siitä, Dellinger kysyi. Yleensä joulupukki on punainen, mutta Porissa se voi olla jopa sininen. Nimittäin sinisten Porin valtuusryhmän varapuheenjohtaja Marko Järvinen toimi aattona tärkeissä pukin tehtävissä, mutta valitettavan vähälahjaisena. Pukin ilta meni sikäli surullisesti, että Järvinen pukitteli juuri siinä 9-lapsisessa perheessä, jonka pihasta varastettiin kaksi lahjasäkkiä. Todettakoon, että pukkia ei missään nimessä epäillä lahjojen vohkimisesta. Toivotaan, että kadonneet lahjat vielä löytyvät. Jos Seitsemän tähden liikkeen johdossa mulkoillee politiikan kameleonttina Paavo Väyrynen , niin toinen kameleontti löytyy puolueen kolmannesta pyörästä eli hallituksen jäsen Harri Lindellistä . Satakuntalaislähtöinen huoltoasemayrittäjä ja entinen Perussuomalainen-lehden päätoimittaja Lindell näyttää vaihtavan puoluetta useammin kuin sukkiaan. Lindell toimii nyt Seitsemän tähden liikkeen Satakunnan vaalipiirin yhteyshenkilönä ja on ilmoittanut Ylelle, että liike tavoittelee Satakunnasta yhtä kansanedustajan paikkaa. Yhtäkään satakuntalaisehdokasta ei ainakaan Kyntäjän tietämän mukaan ole ilmoittautunut. Porin sivistystoimen palveluverkkosuunnitelma vaihtoehtoineen on valmiina tammikuun loppuun mennessä. Päätös palveluverkosta saatetaan valtuuston käsittelyyn 25. maaliskuuta. "That's it!" Eduskuntavaalien ennakkoäänestyksen alkuun on tuosta valtuuston kokouksesta viikko. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kalliit investoinnit uusiin kouluihin kyetään päättämään, mutta koulujen lakkautuspäätökset ja mahdollinen lukioiden yhdistäminen voidaan tältä erää unohtaa, kun vanhempainyhdistykset ja Porin lyseon seniorit riehuvat raivokkaasti kyltteineen kaupungintalon edessä Krista Kiurun (sd.) huutaessa portailta "Venceremos!" Jos viime mainitut päätökset saadaan tehtyä, niin ainakin selvää, että flunssakauden dramaattinen huippu saavutetaan Porin valtuustosalin poissaolijamäärissä juuri 25.3. Balilla matkusteleva Porin sd-valtuustoryhmän puheenjohtaja Arja Laulainen on tiemmä ostanut tuliaisiksi paketillisen kissanpaskakahvia eli Kopi Luwakia, joka valmistetaan sivettikissan ruoansulatuksen läpi kulkeneista sulamattomiksi jääneistä kahvipavuista. Hyviä kahvihetkiä valtuustoryhmän kokoukseen! Kokoomuksen valtuustoryhmässä katsotaan nyt merkitsevästi Jaana Laitinen-Pesolan (kok.) Jaakko-kissaa (kok.).