Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Norjan viranomaisten mukaan vaikeat olosuhteet hankaloittavat suomalais-ruotsalaisen ryhmän etsintää vuonoalueelta

Norjan viranomaiset pohtivat torstaiaamuna yhdeksältä Suomen aikaa jatkotoimia Tromssassa kadonneiden kolmen suomalaisen miehen ja yhden ruotsalaisen naisen löytämiseksi. Viranomaisten mukaan pelastustöitä hankaloittavat valoisan ajan lyhyys ja sääolot. Ryhmä katosi Pohjois-Norjan tunturialueella keskiviikkona iltapäivällä. Hälytyksen teki samaan retkeilyseurueeseen kuulunut ruotsalaismies. Hän kadotti muut näkyvistään noin kello 15 Suomen aikaa. Alue sijaitsee Tromssan läänissä Paasivuonon ja Tamokdalenin alueella, joka on lähellä Suomen rajaa. Etsinnät on keskitetty Blåbaerfjellet-nimiselle tunturille. Alue on suosittu vapaalaskettelualue. Alueella on tapahtunut lumivyöryjä, mutta pelastusviranomaisilla ei ole tietoa, ovatko kadonneet mahdollisesti jääneet sellaisen alle. Vyöryjen riski haittaa joka tapauksessa etsintöjä. Norjan viranomaisten mukaan alueella on nähty lumivyöryyn johtavat suksenjäljet. Lisähaasteita antavat pakkanen, pimeys ja lumipyry. Etsijöillä on käytössään ambulanssihelikopteri. Illan tietojen mukaan se vei tunturin ylärinteille 30 hengen etsintäpartion.