Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Pori Jazz

Kenenkään viimeisten vuosien ei pidä olla taistelua minimiresurssien keskellä – on arvovalinta, haluammeko hoitaa vanhuksemme mahdollisimman hyvin vai mahdollisimman halvalla

Laitospaikkojen vähentäminen on ollut viime vuosien suosikkiratkaisu terveydenhuollon menojen karsimiseksi. Kaikki järkeistäminen on tiettyyn pisteeseen saakka tarkoituksenmukaista. 2000-luvun alussa terveyskeskusten vuodeosastoilla tehtiin suuria muutoksia siirtämällä pitkäaikaispotilaat muihin laitoksiin. Enää vuodeosasto ei voi olla kenenkään koti ja osastoja kutsutaan terveyskeskussairaalan osastoiksi. Hoitojaksot ovat viikon, kahden mittaisia. Kotihoitoa on koko ajan lisätty. Tämä järjestely on nyt tullut päätöspisteeseensä ja on viimeinen hetki ymmärtää lopettaa paljon hoivaa tarvitsevien siirtäminen koteihin ja tehostettuun palveluasumiseen. Suomessa tulee olemaan paljon hoivaa tarvitsevia ikäihmisiä yhä enemmän. Heidän hoivantarpeensa ei vähene kutsumalla heitä tehostetun palveluasumisen asiakkaiksi ja julistamalla, miten palvelut viedään tehokkaasti asiakkaan kotiin. Laitospaikkoja tarvitaan yhä. Ruusuinen kuva mökin mummosta peräkylän perukoilla tuvassaan, jonne kotipalvelu piipahtelee puuroa keittämään, muuttuu pian monisairaaksi ja pelokkaaksi vanhukseksi, jonka paikka olisi oikeasti siellä, missä hoitaja on saatavilla, kun tarve on. Ei vain silloin, kun kotipalvelun mobiilisovellukseen asetettu käyntiaikataulu kilkuttaa sen merkiksi, että hoitaja saa käynnin suorittaa. Vessahätä tai lääkkeen tarve ei katso käyntiaikataulua. Kun pitkäaikaisen laitoshoidon yksiköitä ajetaan alas ja niiden asukkaille tulee löytää uusi hoivapaikka, tulee hätiin yksityinen palveluntuottaja, joka tarjoaa tehostettua palveluasumista palvelusetelimallilla. Kunnille houkutteleva ratkaisu, kun palveluntarjoaja lupaa vieläpä rakentaa hoivakodin ja kunta saa huokaista kiinteistöhuolensakin pois. Markkinatalouden ehdoin toiminta on kuitenkin saatava tuottavaksi ja palvelu tuotetaan minimiresurssein. Kun tehostetussa palveluasumisessa sitten ei enää pärjätäkään, tulee asiakkaasta potilas ja hän päätyy erikoissairaanhoitoon tai terveyskeskussairaalaan tehokkaamman hoivan piiriin ja tarvitsee jatkossa sen laitospaikan. Ne ovat kalliita vuorokausia. Yksityiset hoivakodit ovat hyvä lisä palvelukenttään, kunhan valvontavastuussa oleva kunta huolehtii, että sielläkin käytetään tarpeeksi resursseja hyvän hoivan eteen. Kuka on koskaan väittänyt, että hoivapalvelu olisi tuottavaa? Aikamoinen paradoksi on, että sama työ julkisella puolella tehtynä on liian kallista ja yksityisen tekemänä tuottaa voittoa. On arvovalinta, haluammeko hoitaa vanhuksemme mahdollisimman hyvin vai mahdollisimman halvalla. Kenenkään viimeisten vuosien ei pidä olla taistelua minimiresurssien keskellä. Omaishoitajat tekevät arvokasta työtä ja ovat usein iäkkäitä itsekin. Kun hoidettava tarvitsee lopulta paikan kodin ulkopuolella, se tulee löytyä. Hoitoalan ammattilaiset tekevät arvokasta työtä ja haluavat tehdä työnsä hyvin. He eivät halua sulkea mummon tai vaarin ovea pois lähtiessään tietäen, että sinne jäi asiakas avuttomana, yksinäisenä ja pelokkaanakin odottamaan seuraavaa käyntiä. Silloin ympärivuorokautisen paikan tulee löytyä. Muistisairaudet lisääntyvät jatkuvasti, eikä dementoinut voi olla suljettuna kotiin käyntejä odottamaan. Kun lopulta tullaan saattohoitovaiheeseen, ei voi olla tilannetta, jossa liian tiukan hoitajamitoituksen vuoksi kuolevan vierellä ei ehditä olla. Kun tarpeeksi kauas katsotaan, niin ikäihmisten osuus väestöstä tulee vähenemään. Lisäksi ikäännymme yhä terveempinä. Terveisiä kuntien talouden tervehdyttämistalkoisiin, pitäkää inhimillisyys ohjenuorana. Oikea määrä hoivaa ajoissa säästää myös kuluissa myöhemmin. Ikäihmiset ovat jo päivätyönsä tehneet yhteiskunnan eteen ja heillä on oikeus saada riittävästi huolenpitoa, kun sen tarve on.